Ylen Inhimillisen
tekijä 7.5 oli ohjelmassa Äidin lyömät (http://areena.yle.fi/tv/suorat/yle-areena) toimittaja Sari Valto haastatteli äidin
väkivallan kokenutta työnohjaaja Inke Rasilaa ja arkkitehti Jukka Lehtosta.
Asiantuntijana oli psykologi traumaterapeutti Anne Suokas-Cunliffea.
Sekä Rasila että Lehtonen olivat kolmivuotiaista lähtien joutuneet äitiensä jatkuvan väkivallan kohteiksi. Rasila kutsui aikaa vv 0-16 pimeyden ajaksi, vv16-30 hämmennyksen kaudeksi ja 30 vuodesta eteen päin kehon ja mielen oikenemiseksi. Kuritusta annettiin piiskoilla, köydellä ja remmeillä.
Lehtonen epäili äidin sadistisuuden syyksi kahden tyttövauvan kuolemaan johtaneen kesken menoa, mikä jälkeen Lehtosen syntyminen poikana oli äidille valtava pettymys ja Lehtonen kuolemiin syyllinen. Rasilan isoäiti oli hakannut Rasilan äitiä. Lehtonen joutui psykiatriseen sairaalaan eikä kertomansa mukaan e näe enää ollenkaan hyvää unta.
Lapsina molempiin oli ahtautunut pelkoa, varuillaan olo, raivotilat, hätä ja huoli, miellyttämisen tarvetta sekä alemmuuden tunne. Lehtonen kertoi, että selviytymistä auttoi päivän jakamien eri lohkoihin ja mielikuvitus. Rasila sanoi lukeneensa romaaneja ja runoja. Teini-iässä heitä oli vaivanneet migreeni, hengitysvaikeudet, erilaiset vaihtuvat kivut ahdistuneisuus ja jopa äänien kuulemiset. Molemmat käyttivät termiä jatkuva alivireystila kuvatessaan ahdistunutta päivittäistä olotilaansa.
Terapiassa he myöhemmin he olivat kertoneet, että ei ole sellaista elämän aluetta, mihin karmeat lapsuuden kokemukset eivät olisi vaikuttaneet. Rasila toi esiin erityisesti vaikeudet ihmissuhteiden solmimisessa etenkin naisiin.
Itselläni on saman tyyppiset kokemukset. Äitini motiivi oli kosto isälle, joka oli hänet sodan jälkeen jättänyt ja yrittänyt saada minut mukaansa Helsinkiin, johon hän oli minut jo väestörekisteröinytkin 1945. Äidin yritys oli minun täydellinen alistaminen koulutusta vailla olevan työmiehen rooliin. Tämä rooli ei minulle silloin merkinnyt mitään. Kuvaavaa on. että vietyään minut harmaaseen kotitaloonsa minun piti kulkea kesällä viisi metriä hänen jäljessään.
Käänne tapahtui, kun olin urheilun avulla saanut fyysisiä voimia tarpeeksi. Eräänä iltana hän oli päättänyt antaa kunnolla selkään suksensauvalla, kun oli sylkäissyt hänen kasvoilleen hänen käskiessä halata normaalin pieksämisen jälkeen. Menin istumaan ainoaan ylelliseen huonekaluumme keinutuoliin. Hänen tulessa sisään en liikahtanut tuolistani, mutta en katkaissut sauvaa, koska tarvitsin sitä.
Voimistelun opettajani Launo Suomelan puuttuessa selkäni tilaan oleminen muuttui kovemmaksi äitini pestattua vuokraisännän kurittamaan minua. Se loppui, kun ohi pyöräillyt nimimiesmies Saarinen näki naamani ruvet. Tähän tilanne jäätyi väkivallattomaksi Helsinkiin muuttooni saakka.
Kokemukseni oma äitini äiteydestä on jäänyt vieraaksi. Arpien parantumisessa keskeinen tekijä on ollut vaimoni ja oma muu perhe lapsen lapsineen, joita tapaan päivittäin. Äitini kanssa välit jäivät selvittämättä enkä kadu sitä.
Sekä Rasila että Lehtonen olivat kolmivuotiaista lähtien joutuneet äitiensä jatkuvan väkivallan kohteiksi. Rasila kutsui aikaa vv 0-16 pimeyden ajaksi, vv16-30 hämmennyksen kaudeksi ja 30 vuodesta eteen päin kehon ja mielen oikenemiseksi. Kuritusta annettiin piiskoilla, köydellä ja remmeillä.
Lehtonen epäili äidin sadistisuuden syyksi kahden tyttövauvan kuolemaan johtaneen kesken menoa, mikä jälkeen Lehtosen syntyminen poikana oli äidille valtava pettymys ja Lehtonen kuolemiin syyllinen. Rasilan isoäiti oli hakannut Rasilan äitiä. Lehtonen joutui psykiatriseen sairaalaan eikä kertomansa mukaan e näe enää ollenkaan hyvää unta.
Lapsina molempiin oli ahtautunut pelkoa, varuillaan olo, raivotilat, hätä ja huoli, miellyttämisen tarvetta sekä alemmuuden tunne. Lehtonen kertoi, että selviytymistä auttoi päivän jakamien eri lohkoihin ja mielikuvitus. Rasila sanoi lukeneensa romaaneja ja runoja. Teini-iässä heitä oli vaivanneet migreeni, hengitysvaikeudet, erilaiset vaihtuvat kivut ahdistuneisuus ja jopa äänien kuulemiset. Molemmat käyttivät termiä jatkuva alivireystila kuvatessaan ahdistunutta päivittäistä olotilaansa.
Terapiassa he myöhemmin he olivat kertoneet, että ei ole sellaista elämän aluetta, mihin karmeat lapsuuden kokemukset eivät olisi vaikuttaneet. Rasila toi esiin erityisesti vaikeudet ihmissuhteiden solmimisessa etenkin naisiin.
Itselläni on saman tyyppiset kokemukset. Äitini motiivi oli kosto isälle, joka oli hänet sodan jälkeen jättänyt ja yrittänyt saada minut mukaansa Helsinkiin, johon hän oli minut jo väestörekisteröinytkin 1945. Äidin yritys oli minun täydellinen alistaminen koulutusta vailla olevan työmiehen rooliin. Tämä rooli ei minulle silloin merkinnyt mitään. Kuvaavaa on. että vietyään minut harmaaseen kotitaloonsa minun piti kulkea kesällä viisi metriä hänen jäljessään.
Käänne tapahtui, kun olin urheilun avulla saanut fyysisiä voimia tarpeeksi. Eräänä iltana hän oli päättänyt antaa kunnolla selkään suksensauvalla, kun oli sylkäissyt hänen kasvoilleen hänen käskiessä halata normaalin pieksämisen jälkeen. Menin istumaan ainoaan ylelliseen huonekaluumme keinutuoliin. Hänen tulessa sisään en liikahtanut tuolistani, mutta en katkaissut sauvaa, koska tarvitsin sitä.
Voimistelun opettajani Launo Suomelan puuttuessa selkäni tilaan oleminen muuttui kovemmaksi äitini pestattua vuokraisännän kurittamaan minua. Se loppui, kun ohi pyöräillyt nimimiesmies Saarinen näki naamani ruvet. Tähän tilanne jäätyi väkivallattomaksi Helsinkiin muuttooni saakka.
Kokemukseni oma äitini äiteydestä on jäänyt vieraaksi. Arpien parantumisessa keskeinen tekijä on ollut vaimoni ja oma muu perhe lapsen lapsineen, joita tapaan päivittäin. Äitini kanssa välit jäivät selvittämättä enkä kadu sitä.
Kommentit
Lähetä kommentti