Siirry pääsisältöön

2629. Sille on oma koordinaatisto, miten se tapahtuu

Mediassa on kuultu ja nähty sekä osin itse koettu koronan aiheuttamien eri alojen kysynnän romahtamiset ja enemmän tai vähemmän sattuvat iskut. Vajaa vuosi sitten matkailuala tuntui olevan epätoivoissaan ja lyömässä porttejaan lopullisesti kiinni. Koulut olivat siirtynee etäopetukseen. Tapahtuma-ala oli melko hiljainen menetyksistään ja maatalousala vaiti. Teollisuus yleisesti ottaen on pysynyt hiljaa ja antaa tulosten puhua puolestaan käyrien osoittaessa kattoon.

Nyt ollaan kardiineja ja luukkuja avaamassa. Matkailuala kertoo myyvänsä nyt torvien täydeltä tuotteitaan. Mutta riivatun tapahtuma-alan edustajat ovat nyt takajaloillaan ja ennätys vimmassa, kuten tämän aamun TV1:n aamulähetyksessä saatiin huomata. Kahden metrin turvavälit eivät näytä heille kelpaavan niin  kuin lestadiolaisille, jotka kuitenkin striimasivat perinteisen 80000 sanakuulijan tapahtumansa. Siellä ollaan sanan voimankäytön lisäksi ict-friikkejä.

Terveyden hoitoala ei ehdi kovan työpaineen alla kuin silloin tällöin rääkäistä kovaa kohtaloaan sairaalan käytävillä ja potilashuoneissa. Hommat on hoidettava.

Nyt kun näyttää, ettei pelastusta koronan tuo ei kuin noin 90 prosentin rokotuskattavuus, niin kannattasi tapahtua-alankin panna sordiino päälle puheittensa volyymiin.

Suomen kansalle ja hallitukselle on annettava kiitosta koronan laannuttamisesta, ja kansalle terveisiä, että pitäkää se naamari päällä puhuessanne. Kurvisen puheet kahden metrin turvavälin poistamisesta voi panna elosalaman piikkiin



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *