Jo Iivana Julma ymmärsi, että Itä-Eurooppa on laaja alue ja siihen suuntaan hänen pitää myös laajentaa valtakuntaansa. Tärkeä puolustussuunta oli myös idän barbaariheimot, jotka jatkuvasti uhkasivat Venäjän rajoja ryöstöretkillään, mutta tulokset olivat vaatimattomia. Se sijaan Iivana käytti eritysjohtamismenetelmiä poistumalla Kremlistä pariksi kuukaudeksi. Palattuaan pajarit ja strellssit (Kremlin vartiosto) olivat neuvottomia ja peloissaan ja niinpä Iivana surmasi empimättä noin 2000 pajaria ja koko Kremlin henkikaartin.
Tätä voidaan
pitää ensimmäisenä operaationa, josta sai alkunsa se, millaisella otteella Iivana
hallitsi jatkosakin pajareiltaan ja kilpailijoitaan. 1500-lucuvun lopulla Iivana
sai Kazanissa mongoleista ratkaisevan voiton. Ivanin julmuus kehittyi mielipuoliseksi viimeistään
siinä vaiheessa, kun hän omin käsi surmasi oman poikansa. Tämä Ivana Julman johtamismalli on säteillyt pitkälle tulevien tsaarien hallintomaleihin.
Iivana Julma
yritti laajentaa valtakuntaansa nykyisille Baltian maiden alueille, mutta heikon
tuloksin. Vasta Pietari suuri onnistui siinä.
Pietari Suurta edeltävä Katariina Suurella oli kohtuuttomuuksiin kasvaneita huvittelumuotoja. Arveluttavasta päästä oli on seksin harrastamien hevosen kanssa
Tämä lyhyt
katsaus osittaa Venäjän sisään rakennetun aggressiivisuuden omassa sisäisessä
toiminnassaan ja järisyttäviä keinoja valloittaa aina vain lisä alueita
kyltymättömästi.
Jukka Tarkka
luettelee facessa kymmeniä maita, joita Venäjä on kyykyttänyt alaisuuteensa
viimeisen 20 vuoden aikana. Venäjän valloitusstrategian
ydin on pitkäkestoisilla sodilla miestappioista ja oman kansa kurjuuden
tilaan saattamisesta välittämättä jatkaa sotia ajatuksella, että aina riittää omien
kansalaisten kaadereista uutta tykin ruokaa ja miestappiot olkoot ne kuinka suuria
tahansa, ne voidaan korvata periferia oblastien miehillä ja naisilla.
Tämä lyhyt
analyysi pakottaa ajattelemaan, että lännen on varauduttava Ukrainassa pitkään
sotaan, ja Venäjälle on näytettävä, että vaikka se kuinka yrittää modernilla
aseilla päästä niskan päälle ja häviää lännen huipputekniikalle teknologissa ja
tätä kautta sodan.
Kommentit
Lähetä kommentti