Venäjä voidaan verrata pahasisuiseen karjuemakkoon, joka makaa rauhassa, vaikka porsaat kilvan repivät maitoa emon rauhasista. Sitä on revitty Georgiasta Afganistaniin, Murmanskista Krimille ja ties minne muualle, mutta maa makaa sitkeästi paikoillaan. Venäjä voi hallita, mutta sen on turhaa. Ulkopolitiikassa tämä merkitsee vankkumatonta ja pitkäjänteistä sekä aggressiivista maailman valloituspolitiikkaa.
Ukrainassa
ei ole kyse siitä kumpi voittaa, vaan millaisen tilaan sota ja sen vaiheet jättävät
Eurooppaan ja koko maailmanpoliittiseen järjestykseen. Venäjässä itsessään ei
ole tapahtunut muutoksia. Se on edelleen valloitushaluinen ja aggressiivinen
maa. Ensimmäisessä maailmansodan sytykkeissä Venäjällä oli vahvasti mukana slaavilainen
herruuspyrkimys, vaikka de fakta sota alkoi Itävalta-Unkarin ja Bosnia-Hertzogovina
yhteenotolla, johon nopeasti yhtyi koko Eurooppa.
Pienissä asioissa
Venäjän ikiaikainen laajenemishalu on esiintynyt hillittyinä mielenilmaisina,
tosinaan uhkailuilla, joskus rajallisilla manöövereillä ja usein sodan
julkistuksella tai suorilla sotatoimilla. Niinpä maa on militääriseltä
profiililtaan moni-ilmeinen, johon yhtenä osana kuluu arvaamattomuus.
Kommentit
Lähetä kommentti