Siirry pääsisältöön

4071. Venäjällä muuttuu kaikki 5 vuodessa, muttei mitään 100 vuodessa

Aggressiivisuudessa on ikävä slangi. Ihminen voi olla aggressiiviinen, mutta kun valtio on aggressiiviinen iho saattaa nousta kanan lihalle. Nyt me suomaiset koitamme kärvistellä Venäjän eri puolille maailmaa kohdistuvista uhkailuista, joista osa osuu itä rajallemme, mutta myös Etelä-Suomen on syytä olla varuillaan, jos on uskomista Nato:n Pohjoisten joukkojen  kenraaliluutnantti Richard Angle.

Me suomalaiset pidämme historiallisista syitä Venäjää ykkösvihollisenamme, eikä syyttää, kun selataan lähihistoriaan lehtiä. Mutta katsokaamme hetken myös Suurta Yhdysvaltoja.

Kun Yhdysvallat presidenttinsä Andrew Johnsonin johdolla onnistui vuonna 1869 ratahankkeessaan kiinalaisen työvoiman avulla lävistää rautatietunnelilla pääsy Kalliovuoresta läpi merenrantaan, se muuttui maan suurvallaksi. Tuhansittain perheitä lähti rautatietä pitkin länteen levittäytyen maan suurille preerioille karjankasvatuksiksi ja maaviljelijöiksi. Alkuasukkaat työnnettiin tylysi sivuun. valtakunta alkoi  menestyä. Aggressiiviien politiikka kantoi nyt hedelmää. Tämän täytyy huomauttaa, että Yhdysvallat toi jo silloin demokratian kehyksiä toimintaansa eikä diktaattorin välineitä.

Otetaan toinen valtakunta kolkka Ruotsi-Suomi tarkasteltavaksi aggression käytössä. Kaarle XII valtasi Suuressa Pohjasodassa 1700-luvulla mieli määrin maita Euroopasta niin, että kuningas  seisoi lopulta Konstantinopolin porteilla. Hän joutui lähtemään kotimaahansa logististen syiden takia. Sotilaiden ruoka-annokset olivat myös kelvottomia ja varusteet riippuivat mikä mistäkin reijästä sotilaisen päällä. Ruotsin kohdalla tapahtui kuitenkin ihme sen ympäristövalloista poiketen. Sillä vähitellen Ruotsi kuitenkin alkoi toimia demokraattisten työkalujen kannattelemana ollen myöhemmin demokratian mallimaa.

Neuvostoliitto on toista maata, vaikka siellä muuttuu kaikki viidessä vuodessa, mutta sadassa vuodessa ei mitään. Kremlin sisäinen järjestys lepäisi ja lepää edelleen Kremlin sisäsäisten vartijoiden streltsien varassa (streltsi oli Iivana Julman henkikaartilainen). NL:n (Venäjän) geeneihin on latautunut jatkuvan aggressiivisuuden ja  valloittamisen eetos eli jatkuva laajennushalu ja -pyrkimys valloituksiin sekä alistaa naapurimaat haltuunsa. Putin jatkaa edelleen yötä päivää tätä hurjaa "Venäjä ensin ja suurin" propagandan myllyttämistä kaikilla mahdollisilla kanavilla ja toreilla. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *