Ylen aamun Jälkihikeä ei urheilu nyt naurattanut. Se oli saanut tietää Tika Lehtimättään rakentaneen vaatetehtaan tuottamaan naisurheilijoille kevyitä lukollisia umpihaalareita, jossa yksi avain on laadun varmistamiseksi Lehtimättään saunassa, toinen Vuohimäen kaulassa ja kolmatta voi lainata Urheiluliiton toimiston päivystäjältä, jos minkälainen tahansa hätä yllättää. Jos hätä on ylivoimainen, voi soittaa erikoispuhelimella tuomaan avaimeen puhelimen haltijan paikan koordinaatteihin. SUL on patentoinut keksinnön. Jäsen Kanerva huomautti retorisesti, että kouluttamattomat urheiluvalmentajat näyttävät kulkevan harjoitusareenoilla kiilto silmissä etsimässä uhreja seksuaaliseen häirintään. Koulutetut käyttävät pitkää suostuttelun kaavaa. Niinpä Ylen aamun Jälkihiki tonki tunkiota niin, että sonta lensi. Mitä syvemmälle kaivettiin, sitä vakavammaksi Sarasvuon ilme muuttui, mitä ilkeimpiä tarinoita tuli esiin, sitä totisemmaksi Kanervan kasvot tulivat, mitä iljettävimpiä seikkoja keskustelu nosti esiin, sitä varmempi Fosblom oli muutoksen tarpeellisuudesta. Pelin kovuudesta kertaa se, että jopa painonnostajaa on häiritty. Suomen Urheiluliitto on parannellut suoja-asun kaavoja Neitsytsaarilla pitämässään kuuden viikon seminaarissa.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti