Siirry pääsisältöön


490. Kaliningradin iskander-ohjusten taustaa

Venäjän päätös sijoittaa Iskander-ohjuksia Kaliningradin ei välttämättä johdu pelkästään  Naton  ohjuskilven vahvistamisessa lännessä.  Maassa on vielä ratkaisematta henkinen taistelu kahden Venäjän välillä. Venäjä on Venäjä.

Nikita Hrustsov aloitti konkreettisesti Stalinin vastaisen kampanjan kaikkia ällistyttävällä tavalla lähettämällä 1950-luvun puolivälissä vapauttamisvaltuuskuntia  gulargeihin leiripäälliköiden suureksi hämmästykseksi. Kaikki gulagin vangit saatettiin vapauttaa parissa päivässä. Leireiltä palannet ja heidän sukulaisensa loivat massiivisen Stalinin vastaisen ilmapiirin, jopa niin pitkälle, että impulsiivinen  Hrustsov ehdotti Stalinin uhrien muistopatsasta Moskovaan. Jetsin toisti ehdotuksen 1990-luvun alussa.

Breznevin ja  Andropovin ajat eivät varsinaisesti olleet antistalinilaista vallankäyttöä, vaan eräänlaista hiljaista sopimista menneisyyden kanssa siitä, miten  Stalinin saavutukset sodan johtajana ja maan teollistajana tunnustetaan. Stalinin rintakuvien ilmestymien Moskovan ja suurten  kaupungein  julkisivuihin viestittivät Stalin isähahmon jatkuvaa suojelua kansalle. Se oli myrkkyä vapautuneille leiriläisille ja heidän omaisilleen. Maa oli jakautunut henkisetsi kahtia.

Gorbatovin glasnost ja hänen aloittama täydellinen rehabilitointi päästivät antistalinistit voitolle ja maa oli menossa kohti länsimaista demokratiaa. Sitten yllättäen Jetsin lakkautti  vuonna 1993 parlamentin ja voucher seteleillä yksityisti teollisuuden olikargeille. Parlamenttitalon julkisivussa oli synkkiä ammuksen läiskiä. Olin paikalla, kun vouchereita jaettiin ja valkoista taloa tykitettiin Media meni myös olikargeille ja Jetsin uudelle kaudelle. Rahan arvo romahti. Tuli valtava määrä köyhiä ja vahva olikargia.

Medvedevin ja Putinin oli mukauduttava  tilanteeseen. Yhtäältä heidän täytyy pitää yllä suurvallan mahtiasemaa. Toisaalta heidän on hyvitettävä kansaa Stalinin petoksilta ja julmuusilta. Maa on suurin piirtein oikeusvaltio ja tässä loistava verrattuna Stalinin aikaan. Putin horjuu, ollako antistalinisti vai olikargian puolella. Putin salli vuonan 2007 oppikirjan, jossa Stalinin hirmuteoista kerrottiin. Hän myös tunnusti Solzenitsynin saavutukset ja järjesti kirjailijalle valtion palkinnon ja hautajaiset.

Kaliningradin ohjukset voidaan nähdä Jetsinin parlamentin hajottamisen ja olikargian syntymisen sallimisen jatkumona. Maassa ei ole kunnon demokratiaa neuvottelemaan Naton kanssa puolustuskysymyksistä. Maan pitää näyttää valtaansa olikargidemokratialla. Jos Jetsin olisi toiminut oikein sallimalla samanaikaisesti orastavan demokratian ja teollisuuden hallitun kehittämisen, tilanne olisi nyt toinen. Mutta historia sanoo, että kaikki tapahtuu niin, kuin pitääkin tapahtua.
Maan kahtiajakautuminen jatkuu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *