Siirry pääsisältöön

463. Pisa-tutkimusken tulokset – romahdus ei ole rahasta kiinni


Hälyyttävin tulos on matematiikan pudostus, jossa heikkojen osaajien määrä on kasvanut 7 prosentista 12 prosenttiin. Tämä on kahdesta syystä erittäin huolestuttavaa: ensiksi aukkoa on vaikeaa parantaa aikuisena, koska kielteinen asenne matematiikkaa kohtaan jää päälle ja toiseksi matematiikan taitoa tarvitaan yhä enemmän jatkuvasti laajentuvassa ict-ympäristössä.

Jos halutaan, matematiikan taitoa voidaan lisätä nopeasti. Ei tarvita kuin sopivan kokoinen luokka ja perinteinen liitutaulu ja päteävä opettaja sekä harjoittelua. Harjoittelu vaati keskittymistä, eikä sitä voi tehdä oheisolemisena kuten kielten opiskelua voi tehdä.

Opetus alkaa numeroiden ymmärtämisestä ja neljän peruslaskutoimiuksen oppimisella. Murtolukuihin siirtyminen on oleellinen hyppäys joukko-oppiin niin, ettei sitä oppilaat edes huomaa. Seuraavaksi numerot korvataan syboleilla eli kirjaimilla ja siirtytään pontensseihin, neliöjuurin ja yhtälöihin samalla kuin perehdytään funkiokäsitteeseen ja niillä operoimiseen. Tästä laajennetaan derivointiin ja integrointiin ja niiden yhtälöihin. Näiden päälle opetellaan tarvittava määrä todennäköisyyslaskentaa ja tilastotiedettä.

Tämä vaatii, että opettajalla pitää olla sama asenne opettamiseen, kuin itse matematiikalla on itsensä kohtan: johdomukaisuus, pitkäjänteisyys ja tinkimättömyys oikean tuloksen puolesta sallimatta suurinpiirtein matematikkkaa.

Tällaisia opettajia on paljon Suomessa, mutta ympäristö, jossa oppilaat ja heidän vanhempansa toimivat on täynnä suurinpiirten elämää. Rahasta ei ole kyse, vaan asenteesta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *