488. Hyvinvointia omin voimin – vienti vetämään

Antti Blåfieldin kirjoitus tämän päivän HS:ssä oli tärkeä pohdinta, mikä on hyvinvointimme tulevaisuus, mihin arvoin se perustuu, globalisaation markkinoihinko vai suomalaisuuteen.

Eräät amerikkalaiset saarnaajat aloittavat julkistuksensa aina näin: ensin oli sana ja sitten taivas. Suuruuden hulluuttahan tämä on, mutta on siinä hipaisu tottakin.

Jos meillä ei olisi ollut agricolia ja aleksiskivä luomaan moneen taipuvaa suomen kieltä, olisimme aivan muita kuin suomalaisia. Uusin neurofysiologien aivotutkimus osoittaa, että jo kohdussa aivon hermosolut muotoutuvat ja kehittyvät vastaanottaviksi kuullulle kielelle. Kielestä tule osa identiteettiämme. Identiteetti syvenee käyttäessämme nuoresta alkaen kieltä, kuullessamme ja lukiessamme sillä esitettyjä teoksia ja ratkoessamme sillä ongelmia.

Vatsaväitteenä voidaan sanoa, että jonkin muun kielen voi oppia myöhemmin yhtä syvällisesti ja ettei suomella pärjää. Yliopistoissa jo nyt opiskelukielenä on englanti. Tähän voidaan sano, että kun kielen oppiminen on osa lapasen kehitystä ja oppiminen ja kasvaminen tapahtuvat kielen kulttuuri-ja maantiedeympäristössä, kieli-identiteetistä tulee pysyvä osa persoonallisuutta. Tämä ei sulje pois, etteikö voisi oppia useita kieliä lapsi-iästä lähtien ympäristön ollessa suotuisa  kielikylvylle.

Niin se Blåfieldin kysymys: ollako hyvinvoinnin turvaamisessa  ensisijaisesti globaalisti vai kansallisesti suuntautuneita?

EU:n kurjistuva taloustilanteen ja yhä selvimmin näkyville tulleiden kulttuuri- ja talouserojen EU-maiden välillä pitäisikin vain vahvistaa Suomen pyrkimyksiä tulla toimen omillaan hyvinvointimme turvaamisessa. Vienti vain vetämään.