Siirry pääsisältöön

489. Porotalous ja kaivostalous



Poropaliskuntain yhdistyksen edustaja Jukka Knuuti kertoi tv-uutisissa poroteurastuksien vähenevän noin 80000 poroon. Aiempina vuosina teurastuksia oli noin 120000. Syyksi vähenemiseen hän mainitsi petovahinkojen määrän kasvun. RKTL:n tutkijan Mauri Niemisen mukaan jäkälämaita ei ole enää riittävästi, jolloin joudutaan turvautumaan ostoruokintaan, mikä verottaa poromäärää. Taudit lisääntyvät ja porokanta heikkenee. Petovahingoissa menetetään muutama tuhat poroa vuodessa.

Poromäärä on aika ajoin noussut alueen kiista kysymykseksi poronhoidon ja muun yhteiskunnan välillä sekä myös paliskuntain sisällä. Suurimmillaan  poromäärä on ollut 280000 ja teurasmäärä 175000 vuonna 1992. Tällöin jäkälämaiden kunto heikkeni rajusti, etenkin Keskilapissa.  Hallitus on päättänyt jo toukokuussa 2012, että seuraavalla kymmenen vuoden kaudella poromäärä saa olla korkeintaan 203700.

Porotaloudella on juuri nyt hyvä imago ja tuotteet käyvät kaupaksi. Laatu on hyvä. Parin viikon takainen televisiossa käyty debatti Kuusamon Juomasuon kultakaivoksen suunnitelmista nosti tunteita pintaan puolesta ja vastaan, porotalouden edustajan kommenteissa melko jyrkästi.

Nyt kun  kaivostoiminta Lapissa on  joka tapauksessa nopeasti kehittyvä ja laajeneva teollisuuden ala, kaavoituspäätöksiä ja suunnitelmia tehtäessä on syytä huolehtia, että kaikki osapuolet pääsevät tasapuolisesti ilmaisemaan kantansa ennen lopullisia ratkaisuja.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *