Eräänä aamuna sain VM:stä soiton mennä pikimmiten PRH pääjohtajan puheille kertomaan, että tulen sinne nostamaan tuottavuutta. Pääjohtajalle ja esimiehelleni oli jo aiemmin asiasta kerrottu. Kauppaministeri ja valtionvarainministeri tiesivät asiasta. Mennessäni ensimäistä kertaa PRH:en pääjohtaja juttusille pidin hyvin matalaa profiilia ja pyysin lupaa haastatella osastopäälliköitä ja annoin ymmärtää madollisimman kauniisti, että kyllä pääjohtaja ja muut päälliköt pystyvät tämän asian hoitamaan ominkin voimin. Toisi asia oli, että 15 vuodessa ruuhkat olivat niin suuret, ettei virasto enää toiminut, ellei hakemusia priorisoitu, mikä asiakaskunnan näkökulmasta oli huvin ongelmallista.
En halunnut näytellä mitään sivusta
tullutta sankaria sihteereineen, vaan vaadin tavallisen pienen huoneen ja siihen
Macin. Muita pöytäkoneita virastossa ei ollutkaan. Nyt piti miettiä, miten
lähestyisin asiaa. Kokemuksesta tiesin, ettei osastopäälliköiden haastattelu
tässä vaiheessa ei ollut viisasta, sillä työni voisi heidän välittämänä saada saneeraus
leiman ja villejä huhuja ja jopa salaliittojuonia.
Onneksi sattuma puutui peliin. Eräs nuori vaalea rouva yrityskiinnityksen toimistopäällikkö
tuli huoneeseeni malttamatta istua sättien VTKK:n poikia, jotka eivät viitsi
tulla korjaamaan yrityskiinnityksen antamisessa tarvittavan atk:n pientä vikaa.
Nämä pojat eivät ymmärtäneet, kuinka tärkeä yrityskiinnitystoimisto on
pienyrittäjille lainan tauksen saamisessa. Soittaessani tuntemalleni poikien esimiehelle,
asia järjestyi seuraavana päivänä. Tästä pienestä onnistumisesta saatiin käyntiin
koko virastoa käsittävä onnistunut tuottavuuden kohottaminen.
Kommentit
Lähetä kommentti