Mika Aaltolan aamun esiintyminen yhdessä Erkki Tuomiojan kanssa televisiossa vahvisti entisestään käsitystä hänen monipuolisista kyvyistään. Mies osaa esittää asiansa loogisesti, selkeästi ja vakuuttavasti ilman ylimääräisiä eleitä. Hän on tai hänestä tulee vaarallinen kilpailija poliitikoille. Tämän huomasi jo Tuomioajan toppuuttelemisesta Turkki kysymyksen liiallisesta dramatisoimisesta. Siitä huolimatta Aaltola esitti kaksi skenaariota, joihin Tuoniaja ei lähtenyt mukaan. Kasanedustajat voivat Aaltolan aisan yli potkimisesta vain todeta, että itsepä menimme krillille. Asiaa mutkistaa se, että kukaan poliitikko ei voi muuta kuin nyrkit taskussa todeta Aaltolasta, että hyvä on, kun ottaa kantaa. Aaltola tapaukseen on kuitenkin hyvä ratkaisu. Eduskunta voi nimittää hänet Sitraan, mille vakanssille ja millä palkalla hyvänsä, sillä onhan Sitra eduskunnan oma laitos. Siellä hän on turvassa ex-kansaedustajien seurassa.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti