Siirry pääsisältöön

3837. Se iski häneen kuin kimeä kirkaisu

Kaiken kaikkiaan eilinen Orpon esitys vaalikeskustelussa oli konsulttien äärimmilleen hiottu näytös lattean Orpon asuun puettuna. Se oli tosikkomaista jäykkyyttä, josta kuulijan havantoihin  pilkahtelivat vain ulkoa opeteltu tosikkomainen maneeri vailla henkilökohtaista särmää. Mies oli kuin kolmekymmentä luvun kansakoulun opettaja puhumassa teemalla koti, uskonto ja isänmaa. Ero  Sari Essayahiin ja Minja Koskelaan oli valtava heidän esiintymisestään heijastuessa inhimillisyyttä ja lämpöä Orpon vaikuttaessa olevan enemmän uniformuun  puettu puoluesoturi kuin puoleensa vetovoiminen vaaliehdokas. Orpon kokoomus valehteli kuin pieni sik ..a hänen todetessa, että on aivan sama kuka terveyspalvelut tuottaa, kunhan ne tuotetaan laadukkaasti ja tehokkaasti.

Jos Orpo puhuisi totta, niin noin 200 miljoonan euron summa voitaisiin antaa julkiselle sektorille eikä yksityiselle, kuten nyt on käymässä. Orpon pitäisi tietää, ettei ole sama kuka peruspalvelut tuottaa, sillä peruspalveluista ohjautuvat asiakkaat erityispalveluihin, mikä usein vaati tuekseen laboratoriopalveluja, jotka ovat kunnallisia.  Terveyspalvelut eivät voi ja saa olla kauppatavaraa. Orpon ideologia jyllää työntämään terveyspalvelut  yksityisen sektorin pohjattomaan kitaan, vaikka koko nykyisen julkisen sektorin oikeuslaitosta myöten, jos se saisi itse päättää rahoituksesta. 

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *