En kerro tätä itseni tähden, vaan niiden vuoksi, jotka vaikeroivat, että heiltä on puuttunut lämminhenkinen koti, ja sen tähän aikuisena ahdistaa. Hyvän kodinhan on katsottu takavan hyvät edellytykset onnelliselle lapsuudelle, ja varmaan se osin totta onkin.
Ensimmäiset
vuodet 0-2 asuin Kärsämäen ulkorakennuksen yläkerrassa, johon mentiin ulkoseinään
kiinnittelyjen portaiden kautta. Minulla on siitä hämärä mielikuva, koska
suurta hätäännystä aiheutti ryömintäni portaita alas jäiselle pihalle. Noin
kaksivuotiaana minut kuskattiin häkäpönttölinjurilla Haapajärvelle isäni
kotitaloon. Isää ei siellä näkynyt, koska mies kuulemani mukaan oli sodassa
jatkuvasti myös välirauhan aikaan jatkamassa sotilaspiiri tehtäviänsä Raahessa.
Hän oli myös tavi- ja jatkosodassa sekä Lapin sodassa, joiden päätyttyä isä
häipyi Helsinkiin. Minä jäin äitini itkujen kanssa isoisäni Kallen taloon jonkinlaiseksi
elätiksi. Elättikauttani kesti 18 vuotta, jona aikana kaikkien ihmetykseksi keplottelin
itseni ylioppilaaksi englannin kielen improbatur höystämänä. Vallitsevan
sanasokeuteni ansiosta ilmeiesesti pääsin armosta ylioppilaaksi. Loppuopiskelu
Helsingin yliopistossa ja oli jonkinlainen välimuotoa opiskelupuuskista ja
joutenolo jaksoista, joita rikkoi erilaiset työrupeamat teollisuusyrityksissä erilaisissa
apua tehtävissä, minkä kruunasi trukinkuljettajan pesti Suomen Sokerissa
nykyisen Oopperatalon paikalla. Tämä jälkeen onnekkaat sattumat puutuvat monta kerta
peliini, josta voi vain kiittää yläkerran Herraa.
Kommentit
Lähetä kommentti