Eilinen
suurimpien puolueiden puheenjohtajien vaalitentti oli Orpon Waterloo. Tie alas
Waterloon kumpujen laaksoja kohti alkoi hänen aloituspuheessaan. Hän jostain
syystä ei ollut oma itsensä eleidensä ja puhumisensa joustavuudessa. Orpo melko
yksitotisesti saarnasi, ettei hallitus ole saanut mitään aikaan. –Te vain
asettelette mitoituslukuja sairaanhoitajien määristä. – Eivät nämä tuo mitään palveluja, vaaditaan tekoja. Marin pystyi hyvin kontraamaan. – Hyvä Petteri, pienimpiä eläkkeitä on nostettu ja opintotuen leikkaukset on
poistettu teidän niitä pienennettyä sekä omaishoitajien asemaa on parannettu.
Mitään linja erimielisyyksiä palvelujen tuottamisessa Orpon ja Marinin välillä ei ollut.
Mitä pidemmälle Marin jatkoi toimenpiteiden listaa, sitä tuskaisemmaksi Orpon ilme muuttui. Perussuomalaisten Riikka Purra luetteli tutuksi tuleen listaan haittamaahanmuuton kustannuksista, mutta järkevänä ihmisenä hän jätti mainitsematta heille rakkaan EU:n aiheuttamat miljardi kustannukset.
Eilinen osoitti, kuinka tärkeää sanojen perille menossa on esittäjän habitus. Se ei ole kiinni ihmisen ulkonäöstä eikä vaadi muoti vaatetusta. Sisällön lisäksi siihen vaikuttavat puheen aikaiset vaihtuvat ilmeet, kasvojen mimiikka ja sen joustavuus sekä kehon kieli. Kaikkien näiden on tultava joustavana ja luonnollisena yhtenäisenä virtana kuulijan aistittavaksi. Toisilla tämä kyky on luontaista, toisille se on riittävässä määrin opittavissa, toisille se ei ole vahvuus missään tilanteissa.
Eilinen oli Petteri Orpon huono päivä. Mies pystyy ja on pystynyt parempaan.
Kommentit
Lähetä kommentti