Leningradin piirityksen lauettua tammikuussa 1943 monissa
sotilaspiireissä ajateltiin sodan loppuvan vuodessa. Näin ei käynyt, vaan Saksan
antautuminen tapahtui 1945 keväällä. Syitä sodan pitkittymiseen on monia.
Yksi niitä on sodan upseeristossa vallitseva natsi fanatismi.
Tämä fanaattisuus sinänsä ei aiheuttanut sodan pitkittymistä, vaan fanaattisten
upseerien armoton asenne taistella loppuun asti.
Toinen merkittävä tekijä oli Hitlerin määräys teloittaa
kaikki sotaa vastustajat ja taitelusta kieltäytyjät.
Kolmanneksi saksalaiset oppivat mestarillisiksi
puolustussodan kävijöiksi. Tästä esimerkkinä on luoda hämäykseksi useita
peräkkäisiä puolustuslinjoja, joissa vain takimmaisissa oli tarkoitus käydä
puolustustaistelua. Heikkoutena oli, että tämä hämäys paljasti melko nopeasti
venäläisille.
Neljäntenä ja kaikkein merkittävämpänä olivat Hitlerin
määräämät Festungit, linnoitukset. Nämä rakennettiin olemassa olevien vahojen
linnojen ja suurten rakennuskompleksien sisään. Sementoidut seinät, katto rakennelmat
ja vallit saattoivat olla useiden metrin vahvoja. Linnoituksen sisällä voi olla kymmeniä tuhansia
aseistettuja sotilaita. Amsterdamin koen Amstelin suun saarilla olevat linnakkeet
olivat kova pala Brittien Montgomerylle. Tämä linnake oli myös erityisen tärkeä
saksalisille ase ja tavara kuljetusten takia sekä aikapommi liittoutuneille linnakkeen
jäädessä liittoutuneiden selustaan. Linnoituksen valtauksessa oli mukana Montyn organisoimia laskuvarjojoukkoja joen suu saarien puhdismiseksi saksalaisista.
Festung strategia osoitti Hitlerin epätoivon, sillä oli selvää, ettei linnakkeet
olivat vain hidasteita Hitlerin häviölle.
Oder joen ylitys liittoutuneille osoittautui hankalaksi. Oder
on saksalaisille historiallinen joki. Jo se toi hankaluuksia, että joki piti
ylittää monesta kohdasta usean sadan kilometrin matkalla. Kaikkein hankalin
paikka oli 300 metrin pituinen Ludendroff silta. Sillan katkaiseminen oli omapäisen
kenraali Pattonin tehtävä. Oman sävynsä Oderin ylittämiseen toi Montyn ja
Pattonin kilpailu, kumpi ensin ehtii joen toiselle rannalle. Patton ehti ensin,
mutta menetti muutaman kymmentä sukeltajaa, kun he jääkylmässä joessa yrittivät
asettaa räjähdyspanoksia sillan anturoihin. Sukeltajat epäonnistuivat. Syy oli
räjähteessä, joka oli tarkoitettu kaivostyöhön.
Yksi kaikille sotilaille stressiä tuottava tekijä oli pelko
kaatua nyt, kun vihollisen häviö oli näkyvissä jo vuosia sitten.
Kommentit
Lähetä kommentti