Talvisota oli aivan eri kaliiperia kuin jatkosota, joka oli hyökkäyssota. Siinä oli yksi merkittävä tienhaara, hyökätäänkö rajan yli vai pysytelläänkö omien rajojen sisällä. Rauhan kannattajat pettyivät, sillä jo syksyllä 1941 oltiin Äänisen rannalla, josta moni mies otti pulloonsa vetää perillisen kastajaisiin. Toinen merkittävä kysymys oli, osallistutaanko vai ei Leningradin piiritykseen 1941 syksyllä. Onneksi maamme piti näppinsä irti Leningradin valloittamisesta, jota natsi Saksa yritti yli vuoden. Saksan tappio alkoi Neuvostoliiton Stalingradin piirityksestä ja piirityksen murtumisesta 1943 alussa. Tämä johti vähän myöhemmin Leningradin vapauttamiseen saksalaisista.
TK-kuvaajat teksteineen olivat esittäneet talvisodan Summan, Taipaleen
ja Raatteen tien taistelut Suomen suurvoittoina, mitä paikallisesti olivatkin,
mutta verrattuna esimerkiksi Ardennien hyökkäykseen 1944 tai Dieppen hävittyyn maihinnousu
yritykseen mittakaava ero oli valtava. Dieppen jälkeen kenraalikunta
hetkellisesti tajusi, ettei suuriin satamakaupunkeihin tule meren kautta hyökätä.
Suomen pitäytyminen olla piirittämättä Leningradia osoittautui
myöhemmin hyväksi päätökseksi. Tämä
saattoi Stalinin silmissä painaa vaakakupissa niin, ettei Neuvostoliito Suomen
kantokyvyn ylittäviä sotakorvauksia vaatinut.
Sotien jälkeistä arkielämää on ehkä vaikeaa ymmärtää niiden, jotka
eivät sitä henkilökohtaisesti kokeneet. Sota aikakin oli vaikeuksia täynnä.
Vaikeinta oli niillä, joiden mies, pojat ja lähisukulaiset olivat aseissa
rintamilla. Alituinen odottaminen, milloin pappi tulee ovesta sisään, aiheutti
murskaavia tunteita. Sodan päättyminen oli tietenkin suuri helpotus, mutta
siinä oli paljon sulattelemista, millaisena miehet kehoiltaan ja mieleltään tulivat
kotiinsa. Jokaiseen rintamilla olleeseen sota jätti jälkensä.
Kommentit
Lähetä kommentti