En haluasi verrata Ruotsein sotilaallista puolustusta kahteen herraan Svenssoniin ja Sjöströmiin, jotka sotainnossaan 1941 alkoivat kaivaa Öölannin saaren kanavaa tarkoituksena estää saksalaisten enenemien Ruotsin. Miehet ottivat työnsä tosissaan ja saivatkin jukerrettua jonkinlaisen kurapuron rannasta rantaan.
Jos tämä
mielikuva takaraivossa ajattelee vakavasti otettavaa Ruotisin ja Suomen sotilaallista
yhteistyötä, pitää olla hereillä eikä pidä odottaa liikoja yhteen hiileen
puhaltamiselta. Muistissa on, kuinka Ruotsi lakkautti pakollisen asepalveluksen
tai ainakin ajoi sen minimiin. Tässä ahdingossa ruotsalaisia olisi paljon
pelastanut isänmaallisuutta korostavan aatteen ylläpitäminen. Tältä idästä
katsottuna ruotsalaiset ajattelevat ja tekevät, jos ei nyt aivan päinvastoin,
mutta pitävät puheet ja liput matalalla tasolla, jos isänmaalisuudesta on kyse.
Isänmaallisuus kyllä pelittää ulkomaankaupassa, jossa maalla on näyttöä hengen
ja materian tuotteissa, ABBA:ssa ja Volvossa. Kauppa pelitti toisen
maailmansodan aikanakin Ruotsin kärrätessä terästä ja sähkötarvikkeita natsi Saksaan.
Toisessa
kapitalismin suurmaassa Yhdysvalloissa ei tulisi kuuloonkaan olla pitämättä
maan lippua portin tai ulko-oven pielessä. Maa vilisee mitä erilaisimpia isänmaallisuutta
hehkuttavia paraateja ja marsseja. Ei voi kiistää, etteikö Yhdysvalloissa näkyisi
veteraanien aliarvostusta, muttei se ei tarkoita isänmaalisuuden unohtamista. Joskus
tulee mieleen, että vaikuttaako kansakunnan isänmaallisuuteen maan käymä sisäsällisota.
Yhdysvaltoihin ja Suomeen se pätee. Afrikan maiden sisällissodat näyttävät jatkuvan ikuisuuteen. Sosiologit ovat varmaan jo tutkinet
aihetta, ja voisivat aiheesta jotain sanoa.
Kommentit
Lähetä kommentti