Siirry pääsisältöön

2252 Kurjat pomot ympärilläni2.

     Johtamisesta pulppuaa jatkuvasti uusia kirjoja. Toisaalta tätä on vaikeaa ymmärtää, koska modernin ajan johtamisen perusasiat ovat pysyneet saman sisältöisiä vuosikymmenet. Toisaalta johtamisen osa-alueet, jotka ovat lähellä tai jopa limittyvät hyvin tiiviisti osaksi alaisen työtä, vaativat uudistamista sosiaalisen käyttäytymisen muuttumisen takia, esimerkki tavassa kommunikoida ja ottaa vastaan ohjeita muuttuvat koko ajan. Yhteistä kaiken tason johtamiselle on ympäristön muutosvaatimukset.
     Kun puhutaan johtamisesta tai pomon hyvistä ominaisuuksista, ei voida koko pomokaartia panna yhteen kaartiin. Esimerkiksi innovatiivisen konsulttiyhtiön johtaminen on aivan eri asia kuin parturikonsernin johtaminen tai miljardiluokan suuryrityksen johtaminen on erilaista kun pesulaketjun. Tietenkin niihin pätee yleiset johtamisperiaatteet, kuten tavoitteiden asettamien, seuranta, johtoryhmät, jne. Mutta näiden johtajat yleensä hallitsevat mainitut asiat ainakin 80 prosenttisesti.
     Tarvitaan siis myös erikseen lähiesimiehen, keskijohdon ja ylimmän johdon kirjoja yleiskirjojen lisäksi. Toinen näkökulma on, että jokainen johtotoimiin tähtäävä ja uusi johtajasukupolvi haluaa kirjoittaa omat johtamiskirjansa.
     Thomas Erikson näyttää ratkaisseen johtamisen erilaisuuspulman osin yleistämällä ja osin keskittymällä teemaan Kehnot pomot ympärilläni (Atena 2019 https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005962411.html)


Kommentit

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *