Karisma ei ole sähäkkyyttä ja asioiden potkimista teen päin. Se ei ole myöskään Hitlerin tuntien jatkuvia raivon purkauksia. Se ei ole Stalinin kivikasvoista monotoonista tuomiopäivän julistusta. Mannerheimia pidetiin karismaattisena, mutta historian löydökset kuvaavat hänen olleen pikemminkin maneerit hallitseva upseerikokotti kuin teoillaan vaikutuksen tekevä sotapäällikkö.
Karisman luonteesta on tehty lukuisia tutkimuksia, mutta viime metrillä ne kääntyvät kuvamaan asianomaisen henkilön luonteenpiirteitä. Monella on mielessä käsitys ja samalla ehkä osoitettavana esimerkki karismaattisesta henkilöstä. Hetken mietiskelyn jälkeen saattaa tulla johtopäätökseen, että karisma ei riippu henkilön koulutuksesta, ei yhteiskunnallisesta asemasta eikä rodusta ja väristä tai teon merkityksellisyydestä.
Karisman näkyminen voi vaihdella pään nyökkäyksestä kirveen varren vestämisen kautta tuotekehityksen tai sotaoperaation johtamiseen. Lähihistorian kuuluisin karisman opiskelija oli Margaret Thatcher, joka harjoitteli matalan ja hitaan puhetavan. Hän joka, joka tunsi Thatcherin kemian opiskeluajoilta, hämmästyi muodon muutosta hänen puhetyyliinsä pääministerinä. Thatcher vaikutti karismaattiselta, mutta häntä silmiinsä katsojat vaistosivat seitin ohutta epävarmuutta hänen korostetun jankuttavassa esiintymisessään. Winston Chuchillilla ei ollut himpun vertaa karismaa hänen johtaessa Britannian joukot tuhoon Sevostopolissa 1916. Hänen karismansa kohosi pilviin pääministerinä II maailman sodassa hänen lausuessa kulluisat sananansa raddiosa briteille "me tasitelemme maasa, merellä, ilamssa, pelloilla, metsissä... " Vaikka karisman sisältö jää arvoitukseksi, sen vaikutukset ovat merkittäviä. Sillä puhuja voi antaa sanomallaan joko tunetasolla tai operatiivisellla liikkeelle panevan vaikutuksen. Se mobilisoi tunnetta ja liikettä haluttuun suuntaan. Tässä on turhaan mainita esimerkkiä karismaattisesta henkilöstä. Rohkenen kuitenkin epäobjektiivisesti mainita yhden henkilön. Hän oli mummoni isä.
Kommentit
Lähetä kommentti