Siirry pääsisältöön

1565. Rospuutto kurittaa kuin rutto kasvuyritystä


     Nyt alkaa olla eteenkin sorateillä rospuuttoaika. Lämpötilan nopeat vaihtelut ja vaihtelevat sateet ovat saaneet eräillä alueilla tiet siihen kuntoon, että liikennettä pitää säädellä painorajoituksilla.

     Muiden kuin maatalousyrittäjien pitää hakea Ely - keskukselta poikkeuslupa erikseen jokaiselle kuljetukselle. Luvan saa parissa päivässä ja se maksaa 110 euroa kerralta.

     Hankasalminen Seppo Hänninen perusti 30 vuotta sitten maatilalleen yrityksen, joka työllistää nyt viisi henkilöä. Kasvuyrityksen liikennettä häiritsee kuitenkin 12 tonnin painorajoitus.

     Tienhoitopäällikkö Jari Mikkonen kertoo, että Keski-Suomessa on yhteensä 160 kilometriä painorajoituksen alaisia teitä. Ely:n aluevastaava arvioi teiden kunnon ja harkitsee sen mukaan voidaanko poikkeuslupa myöntää.

     Hänninen ihmettelee, että häntä rangaistaan sitä, kun hän tekee töitä. Hänen pitäisi tietää kahden tunnin tarkkuudella, milloin kuljetusautot lähtevät ja tulevat. Hänen pitää toimia viikko kaupalla poikkeuslupien varassa, mikä sinänsä jo maksurasitteena on kuin sakko.

     Elintärkeiltä toiminnoilta kuten maataloudelta ja linja-autoliikenteeltä lupia ei vaadita.  Hänninen pitää kummallisena, ettei hänen yrityksensä toimintaa arvosteta elintärkeäksi. – Jos tämä loppuu, niin monen muunkin leivän tulo loppuu, harmittelee Hänninen. –Kyllähän sitä kaiken laisia tukia tarjotaan, mutta siten vedetään jalat alta maailman vanhimmalla keinolla, tien sulkemisella, puuskahtaa Hänninen.

     Hännisen tapaus osoittaa, kuinka pitkät varjot luvilla on ja millaisilla eri keinoilla valtio voi yrityksen toimintaa hankaloittaa.


     Lähde: Yle, Keski-Suomen alueuutiset, 7.5.2015

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *