Siirry pääsisältöön

1563. Vientiteollisuus on nukkunut hallituksen vieressä neljä vuotta


     On omituista ajatella, kuten EK ja kokoomus tekevät, että Kataisen ja Stubbin hallituksen sikspäkki-johtamistyyliä pitäisi soveltaa myös yrityksiin, eteenkin vientiyrityksiin: vitkuttelua ja vatkuttelua, vastuun pakoilua. Näin on kuitenkin tapahtunut.

     Tässä oikeistopiirit ajattelevat, että valtion velka on mennyt suoraan yritysten taseisiin. Todellisuudessa on tapahtunut päinvastoin. Valtio on ottanut riskin pitämällä yllä koulutus- ja  terveydenhoitojärjestelmiä ja muuta perusinfraa odottaen, että vientiteollisuus alkaa vetää.

     Näin ei ole käynyt, vaikka EU-alueen vientinäkymät ja talousluvut ovat pikku hiljaa alkaneet parantua ja yritysten veron alennusten dynaamisten vaikutusten pk-sektorille olisi pitänyt ajat sitten näkyä kasvavana vientinä.

     Tosin sanoen, mikä on estänyt lamasta huolimatta vientisektoria kasvamasta. Vetoaminen hintakilpailukykyyn vanhenee hyvää vauhtia käsiin. Puheet suuremmista työmarkkinajoustoista ovat erikoisa 300 tuhannen työttömyystilanteessa. Korot ovat nolla tasolla ja Kataisen on 300 miljardin elvytyspaketti EU:ssa odottaa noutajiaan.  Puheiden mukaan Suomessa on maailman parhas innovaatiotukijärjestelmä ja Team-Finland vientikonsepti.

     Terveysteollisuussektori on menestynyt hyvin. Ehkä se on onnistunut huolehtimaan myös päästään.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *