Siirry pääsisältöön

2454. Elämme suurpääoman holhoavassa varjossa


Yhdistääkö näitä mitään? Eipä juuri, koska niiltä edellytettävät suunnittelu tuotantoprosessit, tekniikat ja ammattitaidot ovat hyvin erilaiset. Jokaisen elämässä on varmaankin yksi, vaikka pienen pienikin vaihe, joka muistuttaa jotain mainituista. Ainakin video pätkän ottaminen ja sen laittamien youtubeen on monille tuttua ”elokuvan tekemistä”.
Rikostutkinnassa, elämänkerran kirjoittamisessa, elokuvan ohjauksessa on makrotasolla analogisesti toisiaan seuraavat prosessit, jotka sopivat niihin kaikkiin kuten hahmotus, suunnittelu, toteutus ja joskus seuranta. Rikostutkinnalle, elämänkerran kirjoittamiselle ja elokuvan ohjaukselle on myös omat standardi mallit niiden toteuttamiseen. Nämäkään ei tee niistä suurammassa määrin analogisia. Siis ei vieläkään mitään yhteistä.
Rikostutkinnassa tärkeää on leikkaus tai leikkaukset, jotka osoittavat tutkinnan suunnan. Kun siinä edetään, tarvitaan leikkaus tai leikkauksia ja taas leikkaus, jolloin parhaassa tapauksessa tutkinta pääsee lopputulokseen. Siis edetään askel kerallaan ja aina jonkin verran eri suuntaan eli leikataan nykyinen meno poikki.
Elämänkerrassa leikkauksia kirjoittaja joutuu tekemään jatkuvasti eli katkaisemaan sopivasti jonkin asian käsittelyn ja jatkamaan toisella näkökulmalla. Tällä periaatteella etenemällä leikataan meneillään olevan asian käsittelyn poikki ja siirrytään uuteen. Tällöin elämänkerta jatkuu parhaimmillaan viihdyttävänä ilman pikkuasioihin takertumista.
Elokuvan tekemisessä leikkaukset, ei siis filmin fyysinen pätkiminen ovat erittäin keskeisessä asemassa koko elokuvan tekemisen ajan ja sen onnistumiselle. Sillä ratkaistaan kaikki elokuvan elementit otoksineen, kuvakulmineen, väreineen, musiikkeineen ja rytmityksineen. Kyse on aina leikkauksesta eli kysymyksestä, miten jatketaan eteenpäin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *