Monissa tutkimuksissa on todettu Suomen
väestön liukumista ja hiljaista hivuttautumista perinteisistä puoluejakotyhmistä
uuden tyyppisiin lohkoihin ja löysiin jakolinjoihin. Ne eivät ole niin pysyviä
kuin vanhat puoluerintamat ja niin jyrkkiä mielipiteissään kuin vahan ajan etujoukot,
jotka pirstoivat yhteiskuntaa lopullisesti. Suuret mielipidelinjat ovat väljentyneet
ja harventuneet samalla, kun jatkuvasti syntyy uusia kannattajajoukkoja
jollekin polarisoivalle ryhmälle. Nämä ryhmät yrittävät ratkaista sysimällä epäkohdat
poliittiseen järjestelmään tai muodosta itselleen osa poliittisessa koneistossa
hoitamaan ongelmansa. Itsestään selvänä
muutosagentteina tässä jatkuvasti suuntiaan etsivässä prosessien joukossa ovat
median monipuolistuvat välineet, somesta sanaan. Tässä murroksessa moni ihminen tuntee juurettomuutta
ja harmaata epävarmuutta nykyisen poliittisen järjestelmän edessä. Toisinaan se
näkyy media haastattelussa teinikommenttina ”ei voi vähemmän kiinnostaa”. Näiden ryhmien edustajat eivät kuitenkaan
kuuluu alempiin sosiaaliryhmiin, vaan luokkiin, joilla on varaa kohtuulliseen
elämään. Suomessa on esimerkkejä yhden tyypin hankkeena
saada eduskuntapuolue kasaan. Niistä suurimmalle osalle on kuitenkin käynyt
huonosti niiden saamiseksi. Liberaalinen puolue Penttilän johdolla oli 1980-
luvulla vain tähden lento. Perussuomalaiset romahti totaalisesti jokaisen sen
kuudesta ministeristä jäätyä eduskuntavaaleissa valitsematta. Nyt näistä
kuudesta kaikki taitat olla vajaatyöllistettyjä. Liike Nyt ponnisti suosiossaan
tuoreessa mittauksessa 2,5 prosentin puolueeksi. Kaikki nämä yritykset, Soinin porukkaa
lukuun ottamatta, saivat alkunsa ns. monipuolisesti vaurauden ihmisten kätten kautta.
Surullisinta on, että köyhät ja osattomat eivät kykene resurssien puuttuessa
lähellekään vaihetta, jos he saisivat pystytettyä puolueen. Kun he myös
äänestävät kaikkein laiskimmin, maan instituutiot ovat hylänneet heidät yhteiskunnan
rienoille.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti