Hallituksen viimepäivien tärkeiden hakkeiden
käsittely mediassa paljastaa kolme kovaa luuta: Vanhasen, Saarikon ja Marinin
Vanhasen ”suostuminen”
valtiovarainministeriksi melkein musertaa opposition kritiikin elvytyspakettiin
ja tulevaan budjettiin. Vanhasen valtava kokemus vaimentaa kritiikin, vaikka
sanoittaminen joskus hiukan horjuu. Tähän jos mihinkään sopii: kokemus on valttia. Tämä näkyy mm. siinä, kun hän vastaa eduskunnassa, hän ei ryntää suorää päätä puhmaan, vaan ajattelee puhumisensa siällön ennen sanomistaan.
Saarikko on politiikan nuori nero. Hän
puhumisellaan pyörittää vaikka pallon kuutioksi ja kuution palloksi kadottamatta sanomisensa
selkeyttä, ei palloa eikä kuutiota. Se ei ole opeteltu malli, vaan on suuri kiusaus ajatella hänen
saanen sen synnyin lahjana.
Marinin johdonmukainen selkeys asioiden
vaikeutuessa ja ongelmien monimutkaistuessa ei ole kadonnut mihinkään. Vähän
liioitellen sanottuna: asian esittäminen on kuin yhtä suurta laskutoimitusta,
joka päättyy tulokseen.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti