Hallituksen viimepäivien tärkeiden hakkeiden
käsittely mediassa paljastaa kolme kovaa luuta: Vanhasen, Saarikon ja Marinin
Vanhasen ”suostuminen”
valtiovarainministeriksi melkein musertaa opposition kritiikin elvytyspakettiin
ja tulevaan budjettiin. Vanhasen valtava kokemus vaimentaa kritiikin, vaikka
sanoittaminen joskus hiukan horjuu. Tähän jos mihinkään sopii: kokemus on valttia. Tämä näkyy mm. siinä, kun hän vastaa eduskunnassa, hän ei ryntää suorää päätä puhmaan, vaan ajattelee puhumisensa siällön ennen sanomistaan.
Saarikko on politiikan nuori nero. Hän
puhumisellaan pyörittää vaikka pallon kuutioksi ja kuution palloksi kadottamatta sanomisensa
selkeyttä, ei palloa eikä kuutiota. Se ei ole opeteltu malli, vaan on suuri kiusaus ajatella hänen
saanen sen synnyin lahjana.
Marinin johdonmukainen selkeys asioiden
vaikeutuessa ja ongelmien monimutkaistuessa ei ole kadonnut mihinkään. Vähän
liioitellen sanottuna: asian esittäminen on kuin yhtä suurta laskutoimitusta,
joka päättyy tulokseen.
Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa. Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin. Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa. Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...
Kommentit
Lähetä kommentti