Saksan muurin rakentamisen aikana 1960
monet suomalaiset kommunistit väittivät tosissaan muurin olevan este
länsiloikkareille Itä- Berliiniin. Jos siitä ryhtyi väittelemään, tämä oli loputonta
väittelyä lokakuun yössä. Monien suomalaisten opiskelijaporukoiden matkakokemuksia
maasta värittivät halpa ja hyvät olut sekä seksielämän runsaus.
Muurin kaaduttua 35 vuotta siten ja
ensi huuman mentyä ohi entisille itäsaksalaisille valkeni nopeasti arjen armottomuus.
Entisen Itä-Saksan tehtaita myytiin ulkomaille, osa räjäytettiin ja osa jäi
tyhjäksi seisomaan parempia aikoja odottamaan. Pettymys itäsaksalaiseen elämäntapaan
ja sen puutteisiin oli yhtä suuri kuin hämmennys Länsi-Saksan vaurauteen.
Valta osa itäsaksalaisia
joutui työttömiksi harhailijoiksi ja katkeroituina katselemaan rahattomina tavaran
runsautta. Korkeakoulututkinnot eivät painaneet mitään, vaan työtön
professori saattoi ajaa kadun puhdistuskonetta. Osa muurin takana olleita kohdetiin
alentavasti eikä heidän osaamistaan arvostettu.
Tällaista taustaa vasten ei ole ihme,
jos maa kipuilee vieläkin muurin kaatumisesta. Oikeastaan mistään ihmeestä ei
voida puhua, vaan se oli looginen seuraus kahden eritason talous- ja sosiaalijärjestelmän
liittämisestä yhteen rikkaamman maan ehdoilla.
Kahden Saksan yhdistäminen
onnistui kuitenkin huomattavasti paremmin, kuin yhteen betonoitujen neuvostotasavaltojen
uudelleen järjestely.
Nyt kun natsivarjot ovat jo haalistuneet, maa kipuilee, miten sen vahvistaisi puolustustaan. Tämäkin aie saa monen saksalaisen poliitikon pyörittelemään sanojaan niin, ettei ulkopuolinen saa selvää tuleeko sieltä auraa pellon muokkaukseen vaan rautaa rajalle.
Kommentit
Lähetä kommentti