VM:n emeritus
valtiosihteeri Juhani Kivelä ja professori Jari Stenvall esittivät HS:n
mielipidesivulla 30.9 varteenotettavan esityksen sote-ratkaisuksi (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006255384.html). Siinä lähdettäisiin rakentamaan sotea ylhäältä alas niin,
että kunnat velvoitettaisiin lailla määräajassa sopimaan yhteistyöstä. Kuntaratkaisujen
jälkeen ”selkein tie etenemiselle voisi olla se, että maakuntien kunnille
asetettaisiin tehtäväksi esittää oma, yhteisesti hyväksyttävissä oleva
rakenneratkaisu vuoden 2020 loppuun mennessä.”
Jos perustuslaillisia pulmia ei tule, esitetyn mallin rakentamien näin saattaisi onnistua. Peruskysymys kuitenkin on, mitä tarkoitetaan kuntien velvoitteella sopia yhteistyötä. Koskeeko se yhteistyötä julkisten yksiköiden kanssa ja myös yksityissektoria? Kirjoittajien penäämä yhteistyö vaikeutuu entisestään hallitus rajoittaessa nykyisestään kuntien sote- palvelujen ulkoistamista. (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006258859.html).
Esitetyllä ratkaisulla on myös analogiaa VM:n päätökseen 1988 hajauttaa virastojen ict- toimintojen kehittäminen virastojen vastuulle. Se päätös oli suuri virhe, jonka lopputuloksena on mittava määrä huonosti yhteensopivia ja ylen kalliita järjestelmiä. Täytyy huomata, että kokonaisuuden on jollain tarkkuudella sovittava yhteiseen uomaan.
Uudistuksen lähtökohtana tulisi muistaa Suomen sijoittuvan OECD:n tilaston mukaan hoidon laadussa ja kustannuksissa maiden parhaimmistoon. Hoitoketjutkin toimivat kohtuullisesti. Palvelujen tasapuolisessa saatavuudessa on ongelmia.
Niinpä yksinkertaisin ratkaisu on tehostaa nykyistä terveyskeskustoimintaa ja taata niille riittävä henkilökunta. HS:ssä 2.10 oli tähän liittyvä juttu ”Lääkärit lähtevät, kun terveyskeskus ei toimi” (https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006257757.html). Kyytipoikana voidaan käyttää palveluseteliä.
Jos terveyskeskus on päässyt tilaan, jossa lääkärit lähtevät ja muukin henkilökunta toimii äärirajoilla, yksinkertaista ratkaisua ei ole, ei kuitenkaan saa olla vailla toivoa. Kysymys on tienkin johtamisesta ja myös johtajien rekrytoinnista. Virkaiältään ei ole aina paras. Osakeyhtiöissä on yhtä vähän tutkittua tieto johtamisesta kuin julkisella sektorilla, silti julkinen usein leimataan osaamattomaksi.
Ongelman ytimessä limittyvät tai ovat limittymättä professionaalinen taito ja johtamisen kyvykkyys. Yleensä on niin, että edellinen voittaa vetovoimaisempana jälkimmäisen. Konsultoivaa koulutusta tarvitaan. Niinpä niillä kouluttajilla ja konsultteilla on vangitseva voima, joilla on terveydenhoitoalan sisällön käytännön tuntemus, kyky ja motivaatio siirtää tietonsa alalla eteenpäin. Tällaiset konsultit imaisevat kuulijat mukaansa. On selvää, että koulutuksen ja konsultoinnin tulee koskea terveydenhoidon kaikilla tasoja ja prosesseja. Tätä missään nimessä ei saa jättää yleiskonsulttien tehtäväksi uskottavuuden puuttumisen takia. Palvelulupauksilla tässä ei pärjätä.
Jos perustuslaillisia pulmia ei tule, esitetyn mallin rakentamien näin saattaisi onnistua. Peruskysymys kuitenkin on, mitä tarkoitetaan kuntien velvoitteella sopia yhteistyötä. Koskeeko se yhteistyötä julkisten yksiköiden kanssa ja myös yksityissektoria? Kirjoittajien penäämä yhteistyö vaikeutuu entisestään hallitus rajoittaessa nykyisestään kuntien sote- palvelujen ulkoistamista. (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006258859.html).
Esitetyllä ratkaisulla on myös analogiaa VM:n päätökseen 1988 hajauttaa virastojen ict- toimintojen kehittäminen virastojen vastuulle. Se päätös oli suuri virhe, jonka lopputuloksena on mittava määrä huonosti yhteensopivia ja ylen kalliita järjestelmiä. Täytyy huomata, että kokonaisuuden on jollain tarkkuudella sovittava yhteiseen uomaan.
Uudistuksen lähtökohtana tulisi muistaa Suomen sijoittuvan OECD:n tilaston mukaan hoidon laadussa ja kustannuksissa maiden parhaimmistoon. Hoitoketjutkin toimivat kohtuullisesti. Palvelujen tasapuolisessa saatavuudessa on ongelmia.
Niinpä yksinkertaisin ratkaisu on tehostaa nykyistä terveyskeskustoimintaa ja taata niille riittävä henkilökunta. HS:ssä 2.10 oli tähän liittyvä juttu ”Lääkärit lähtevät, kun terveyskeskus ei toimi” (https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006257757.html). Kyytipoikana voidaan käyttää palveluseteliä.
Jos terveyskeskus on päässyt tilaan, jossa lääkärit lähtevät ja muukin henkilökunta toimii äärirajoilla, yksinkertaista ratkaisua ei ole, ei kuitenkaan saa olla vailla toivoa. Kysymys on tienkin johtamisesta ja myös johtajien rekrytoinnista. Virkaiältään ei ole aina paras. Osakeyhtiöissä on yhtä vähän tutkittua tieto johtamisesta kuin julkisella sektorilla, silti julkinen usein leimataan osaamattomaksi.
Ongelman ytimessä limittyvät tai ovat limittymättä professionaalinen taito ja johtamisen kyvykkyys. Yleensä on niin, että edellinen voittaa vetovoimaisempana jälkimmäisen. Konsultoivaa koulutusta tarvitaan. Niinpä niillä kouluttajilla ja konsultteilla on vangitseva voima, joilla on terveydenhoitoalan sisällön käytännön tuntemus, kyky ja motivaatio siirtää tietonsa alalla eteenpäin. Tällaiset konsultit imaisevat kuulijat mukaansa. On selvää, että koulutuksen ja konsultoinnin tulee koskea terveydenhoidon kaikilla tasoja ja prosesseja. Tätä missään nimessä ei saa jättää yleiskonsulttien tehtäväksi uskottavuuden puuttumisen takia. Palvelulupauksilla tässä ei pärjätä.
Kommentit
Lähetä kommentti