Siirry pääsisältöön

1347. Ah, johtaminen on niin painavaa, mutta kevyttä


     Median ensi lööpit tekevät selväksi, ettei elämää ja taloutta voi hallinta. Oikea mielistä pyrkimystä siihen kuitenkin pitää olla olemalla enkelin puolella tarvitsematta välttämättä olla itse enkeli. Siis Stockmann ja valtio, astukoot hyveelliset strategiat pelikentille.

     Stockmann Oy muistuttaa hallinnan ja johtamisen näkökulmasta Suomen valtiota. Molemmilla on jättivelat, tulot sakkaavat, asiakaspalvelu tökkii, Venäjä pettää, asiakkaat ja henkilökunta murisevat. Molemmat uskovansa saavansa apua vahvasta brändistä ja uudistusmielisyydestä, jotka molemmat nyt horjuvat. Uuden strategian uskotaan muodostavan kummallekin pelastusrenkaan. Stockmannin kurssi kuitenkin laski rajusti tuoreimman strategian julkistamisen jälkeen.

    Keskustan ehdotus hallitusohjelmaksi ei voi olla yritysmäisempi kuin se on, Sitran malli. Siinä on visioluonteiset päämäärät, kärkihankkeet ja lausumien omaisia väljiä strategioita, joita pitkin edetä. On uskoa ja riskinottoa periaatteella katsotaan, mitä lisäaskelia tarvitaan ja miten sitten käy. Hallitustyöskentelyn halutaan muistuttavan johtoryhmän työtä.

     Kun arjen hallitustyö alkaa, siinä pahimmassa tapauksessa voi olla aluksi lyhyen hallitusohjelman kimpussa monta utopiaa lähietäisyydellä. Tämä on varmaakin vain hyvä törmäys. Ilma puhdistuu.

     On vilpittömästi tunnustettava, että Sipilän malli on tässä tilanteessa ja ajassa paras käytettävissä oleva tapa toimia.

     Täytyy kuitenkin varoittaa, että politiikka ei ole johtoryhmätyötä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *