Työeläkkeistä
ja sukupovien välisestä oikeudenmukaisuudesta on käyty viime päivinä melko asiallista
keskustelua. On ymmärrettävää, että nuorempi sukupolvi on kiinnostunut omista eläkkeistään
ja niiden kustantamisesta. Usein me vanhemmat ihmiset sanomme, että sodan aikainen
sukupolvi joutui ja me nyt joudumme kärsimään sodan raadollisuuden seuraukista
ja isien traumoista, jotka näkyivät ja näkyvät lasten kaltoinkohteluina siinä
määrin, että ansaittemme nykyisen eläketason. No ei se näin ole. Nuoremmat
voivat syyllä tähän todetakin, että me nuoret olemme kärsineet teidän vanhempien
kovakouraisuudesta aivan kuin olisimme välttämätön paha, sekä yhteiskunnan jatkuvasti
kasvavasta intensiivisyydestä ja suorituskeskeisyydeltä. Eikä nuoria ole ainakaan
helpottanut vuoden 2008 finanssikriisi ja sitä seurannut taantuma. 70 vuotta siten ei ollut tietokoneita, vaan
kaikki laskutoimitukset tehtiin mekaanisilla laskukoneilla, faciteilla. Somemaailma rasittaa nuoria nyt ennennäkemättömällä tavalla. On
myös totta, että 1960-1970 luvuilla korkeakoulupaikka oli helposti
saatavilla, ja käynnistynyt opintolainajärjestelmä takasi melko hyvät taloudelliset
perustat opiskelulle. Jos pitäisi olla tuomarina, katsoisin kuitenkin nykyajan nuorison
olevan huomattavasti kovempien paineiden alla kuin oman ikä luokkani nuoret
olivat.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti