Työeläkkeistä
ja sukupovien välisestä oikeudenmukaisuudesta on käyty viime päivinä melko asiallista
keskustelua. On ymmärrettävää, että nuorempi sukupolvi on kiinnostunut omista eläkkeistään
ja niiden kustantamisesta. Usein me vanhemmat ihmiset sanomme, että sodan aikainen
sukupolvi joutui ja me nyt joudumme kärsimään sodan raadollisuuden seuraukista
ja isien traumoista, jotka näkyivät ja näkyvät lasten kaltoinkohteluina siinä
määrin, että ansaittemme nykyisen eläketason. No ei se näin ole. Nuoremmat
voivat syyllä tähän todetakin, että me nuoret olemme kärsineet teidän vanhempien
kovakouraisuudesta aivan kuin olisimme välttämätön paha, sekä yhteiskunnan jatkuvasti
kasvavasta intensiivisyydestä ja suorituskeskeisyydeltä. Eikä nuoria ole ainakaan
helpottanut vuoden 2008 finanssikriisi ja sitä seurannut taantuma. 70 vuotta siten ei ollut tietokoneita, vaan
kaikki laskutoimitukset tehtiin mekaanisilla laskukoneilla, faciteilla. Somemaailma rasittaa nuoria nyt ennennäkemättömällä tavalla. On
myös totta, että 1960-1970 luvuilla korkeakoulupaikka oli helposti
saatavilla, ja käynnistynyt opintolainajärjestelmä takasi melko hyvät taloudelliset
perustat opiskelulle. Jos pitäisi olla tuomarina, katsoisin kuitenkin nykyajan nuorison
olevan huomattavasti kovempien paineiden alla kuin oman ikä luokkani nuoret
olivat.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti