4053. Muuttivatko lapsuuteni traumat persoonallisuuttani

Itse jouduin viettämään monivaiheisen ja -käänteisen lapsuuden. Synnyin sota-aikana. Se ei olut mitä tahansa aikaa, vaan alle kymmen vuotiaana näin ja koin, miten rankasti sota muutti asuinpaikkani tunnelmaa kärsimyksiin asti. Isäni jouti suoraan asepalveluksesta talvisotaan ja jatkoi sotimistaan Lapin sodassa vuoteen 1945 kesään asti. Sodan päätyttyä hän meni suoraan Helsinkiin minulle tuntemattomaksi jääviin tehtäviin. Myöhemmin sain tietää, että ainakin hän työskenteli Valtiollisessa poliisissa. Tutustui isää vasta 60-luvulla.

Varhaislapsuuteni vietin isäni kotitalossa, joka oli suhteellisen varakas.  Kiitos siitä isoisäni Kallen ja isän äidin Hiljan30-vuotista Amerikan tienistejä. Näillä he rahoittivat maatilansa Pennalan.

Minä asuin Pennalassa 10-vutiaaksi asti, kunnes vanhempani virallisesti erottua joudin asumaan äidin kotitalossa Harmaalassa. Siellä 10-vutiaan mielestä vallitsi synkkä ja harmaa vaiteliaisuus äidin kolmen veljen viljellessä Harmaalan talon maita elannon hankkimiseen. Talossa ei minua noteerattu lainakaan päivävastoin setieni kytätessä, missä maastoissa missä liikuin, mitä teen ja tai milloin heidän mukaansa olin pahanteossa taikka ilkeänä poikana pahan teossa. Varsinaisia selkäsaunoja sain naapurin isännältä. Hänelle tähän oli toimeksianto äidiltäni, joka kostoksi avioerosta alkoi kasvattaa minua kurin ja höykytyksen avulla. Aivan sattuman varaisesti saatoin saada selkääni ilman syytä milloin tahansa myös äidiltäni. Äitini lempi lause oli. -Pekasta tulee tavallinen työläinen junan vaunuja purkamaan paikalliselle sahalle. Heinä aikaan joudin tosi hommiin Harmaan takamaiden heinänteossa. Jouduin nimittäin aamu seitsemästä ilta a seitsemään polkemaan heiniä tiiviiksi latoihin, jotta mahdollisimman paljon saataisiin heiniä suojaa sateilta.

Heinäkauden loputtua kansakoulussa lihava naisopettajaa yritti takoa päähäni oppeja, mutta paha lukihäiriö ei antanut periksi.

Talvet Harmaalassa olivat minulle pahimmat ei työmäärän takia, vaan asunnon kylmyyden tähden, sillä äitini ja miniä jouduimme aumaan Harmaalan vanhalla puolella, joka jo silloin oli lähes sata vuotta vanha ja vuoti kuin seula vettä ja kylmyyttä. Kylmyyttä ei voi kuvitella, joka ei ole siitä kärsinyt. Kun illalla menin lattilalle nukkumaan, heräsin puolen tunnin välein kylmän viiman kierrellessä pitkin lattiaa ohuen paiton alle. Lattia laudat irvistelivät raoillaan, kuin sanoen täältä pesee viimaa ja pakkasta. Kylmyyden jotenkuten kesti, mutta rotat, jotka yöllä virkosivat mellastamaan niin, että piti varata puupalikoita heitettäväksi suuntaan, jossa pimeydessä luulin rottien temmeltävän. Tämä oli turhaa, koska hetken päästä oli taas uusi mellastus käynnissä.

Kansakoulussa kävin olemassa, mutta en juuri oppinut mitään, koska kukaan ei vaatinut minulta mitään lukihäiriön jyskyttäessä aivoissani. ja näin saadessani oleskella koulussa, miten vain halusin, kunhan en häirinnyt muita.

 

Yksi harrastus minulla la oli yli muiden. Talvella koulusta päästyääni menin siinä kohtaa rantatöyrästä, mikä oli jyrkin laskemaan suksilla mäkeä alas joen jäälle. Tätä työtä tein joka talviopäivä koulusta päästyäni iltaan saakka.

Kesällä parasta aikaa oli, kun kiertelin joen matalia rantoja ja pyydystin silmukalla matalassa ranta vedessä makoilevia haukia. Ne olivat alle viisitoista senttisiä, mutta kaloja kuitenkin.

Koulun luokan opettajani yllätti minut ja äitini käskien minun hakeutumaan kirkonkylän oppikouluun. Se tuntui12-vuotiaalta pojannassikalta mahdottomalta ajatukselta. Jostain syytä minut kuinkin työnnettiin oppikoulun pääsykoeisiin, josta en ymmärtänyt juuri mitään lihavan opetaajan huutaessa, että kirjoittakaa edes, maa on niin kaunis.

 

Ihme tapahtui päästessäni kolmannelta varasijalta oppikouluun usean oppilaan peruessa tulonsa kouluun. Ensimmäisenä vuotena en oppinut juuri mitään. Englannin kielessä, matematiikassa ja äidin kielessä sain neloset.  Tämä ensimmäisen vuoden oleskelu oppikoulussa oli kuitenkin sen verran muuttanut ajatustoimintaani, että sain suoritettua ehdot läpi ja pääsin jatkamaan.

Tämä oli melkoinen ihme jo sen takia, että olin muuttanut äidin mukana asumaan erään ulkorakennuksen tilapäishuoneeseen. Siinä ei ollut lämmitettävää takaa vaan kamina, joka kyllä saatiin illalla jopa kuumaksi, mutta yöllä sen oli haalea kuin haamun halaus.

Käsitykseni on, että urheilu vaikutti suuresti sekä henkiseen että fyysiseen kehitykseeni. Se oli mahdollista muutaman vähän vanhemman poikien ansiosta. He houkuttelivat minua yleisurheilun pariin. Mukaan tuli myös painon nosto. Sen verran menestyjistä yleisurheilussa tuli, että heitin moukarissa piirinennätyksen. Osallistuin jopa Oulussa silloisen maalimanmestari Harald Connellyn kanssa moukarikilpailuun. Harald oli loisto isällinen tyyppi, joka jako oppejaan mielellään. Ehkä urheilu vaikutti myös siihen, ettei minua koskaan kiusattu, päinvastoin kiusatuksi tulleet hakeutuivat minun läheisyyteni välitunneilla, koska uskoivat minun pystyvän puolustamaan heitä. Voi sanoa, että kiusaaminen, joka nyt tutuu olevan yleistä, ei koskaan näkynyt mitenkään elinympäristössäni.

Sen sijaan isoisäni Kalle yritti minulle järjestää kaiken näköisiä ikäviä temppuja, jopa hengenvaarallisia tilanteita ilmeisesti isälle kostoksi hänen muutettua Helsinkiin näin laiminlyöden Pennala tilan hoidon. Tila rapistui vähitellen pelkäksi talon kuoreksi.

Jos nyt pitäisi analysoida, miten nuorena kokemani ikävät ja hyvät tilanteet ovat vaikuttaneet persoonaani, ehkä sitkeys ja pitkäjänteisyys ovat nuoruuden perintöä. Myös tietyn lainen ainakin ulos päin näyttäytyvä rauhallisuus, johon liittyy myös varuillaan oloa saattavat olla nuoruuden rasite ja myös hedelmää. Erittäin harvoin purskahtelin ulos päin suuttumusta ja myös iloa. Kuka tietää, ei edes Sigmund Freud.

Olen päässyt katkeruudesta lähes kokonaan eroon vuosien mittaan ja tunnen sisimmässäni onnellisuutta, ei aina. Suurimman syyn katson tähän olevan läheiset ja hyvät suhteeni perheeseeni (vaimo, kaksi lasta ja neljä lastenlasta). Onnellinen tässä tarkoittaa, etteikö olisi tummia ja harmaita hetkiä elämässä, mutta elämän perusvire on tyytyväisyys elettyyn elämän.