Yksinkertainen totuus, mutta aiheellinen. Yhdestä tapauksesta ei voi vetää
yleisiä johtopäätöksiä. Hyvä. Kerron kuitenkin oman havaintoni, jonka muutamat
ystäväni vahvistavat. Urheilin ja kilpailin aktiivisesti 23 ikävuoteeni saakka. Viimeisin tulos saattoivat olla puolustusvoimien mestaruuskilpailuissa neljäs sija moukarinheitossa Kokkolassa 1963. Sen jälkeen
kuntoa riitti nelikymppiseksi saakka, kunnes vasta kuusikymisenä aloin kuntoilun.
Viime vuosina olen havainnut, että pitää supistaa viiden kilometrin lenkkiä
vähitellen kilometriin ja tehdä se useammin kuin pitempi lenkki. Oma kokemukseni on, että
kuntoilua kannatta harjoittaa koko elämän ajan, mutta täytyy löytyä joko
itseltä tai viisaamman sanomana neuvo, että löysää hyvä veli lenkin pituutta kilometriin,
kun omatkin kilometrit näyttävät isoja lukuja. Uskon, jos aika suo, lyhentäväni
lenkkiä vuosi vuodelta tai kuntoilevani vaikka lattiajumpalla mahdollisimman
pitkään liikkumisen helpottamiseksi.
Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä
Kommentit
Lähetä kommentti