Yksinkertainen totuus, mutta aiheellinen. Yhdestä tapauksesta ei voi vetää
yleisiä johtopäätöksiä. Hyvä. Kerron kuitenkin oman havaintoni, jonka muutamat
ystäväni vahvistavat. Urheilin ja kilpailin aktiivisesti 23 ikävuoteeni saakka. Viimeisin tulos saattoivat olla puolustusvoimien mestaruuskilpailuissa neljäs sija moukarinheitossa Kokkolassa 1963. Sen jälkeen
kuntoa riitti nelikymppiseksi saakka, kunnes vasta kuusikymisenä aloin kuntoilun.
Viime vuosina olen havainnut, että pitää supistaa viiden kilometrin lenkkiä
vähitellen kilometriin ja tehdä se useammin kuin pitempi lenkki. Oma kokemukseni on, että
kuntoilua kannatta harjoittaa koko elämän ajan, mutta täytyy löytyä joko
itseltä tai viisaamman sanomana neuvo, että löysää hyvä veli lenkin pituutta kilometriin,
kun omatkin kilometrit näyttävät isoja lukuja. Uskon, jos aika suo, lyhentäväni
lenkkiä vuosi vuodelta tai kuntoilevani vaikka lattiajumpalla mahdollisimman
pitkään liikkumisen helpottamiseksi.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti