Yksinkertainen totuus, mutta aiheellinen. Yhdestä tapauksesta ei voi vetää
yleisiä johtopäätöksiä. Hyvä. Kerron kuitenkin oman havaintoni, jonka muutamat
ystäväni vahvistavat. Urheilin ja kilpailin aktiivisesti 23 ikävuoteeni saakka. Viimeisin tulos saattoivat olla puolustusvoimien mestaruuskilpailuissa neljäs sija moukarinheitossa Kokkolassa 1963. Sen jälkeen
kuntoa riitti nelikymppiseksi saakka, kunnes vasta kuusikymisenä aloin kuntoilun.
Viime vuosina olen havainnut, että pitää supistaa viiden kilometrin lenkkiä
vähitellen kilometriin ja tehdä se useammin kuin pitempi lenkki. Oma kokemukseni on, että
kuntoilua kannatta harjoittaa koko elämän ajan, mutta täytyy löytyä joko
itseltä tai viisaamman sanomana neuvo, että löysää hyvä veli lenkin pituutta kilometriin,
kun omatkin kilometrit näyttävät isoja lukuja. Uskon, jos aika suo, lyhentäväni
lenkkiä vuosi vuodelta tai kuntoilevani vaikka lattiajumpalla mahdollisimman
pitkään liikkumisen helpottamiseksi.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti