Siirry pääsisältöön

2419. Pieleen meni A-studion Makkosen juttu lapsien kouluun lähettämisestä

     Elisessä  A-studiossa käsiteltiin lasten  koulun aloittamista. Hallitushan on tehnyt päätöksen koulujen avaamisesta 14.5.2020. Kirsi Makkosen haastateltavana olivat professori Mika Rämet ja ylilääkäri Asko Järvinen. Nähtiin myös haastattelupätkä perheestä, jonka lapsi oli tartuttanut koko perheen. Makkonen aloitti intensiiviseen tyyliinsä lukemalla yhteenvedon saksalaisen professorin tutkimuksesta, jonka mukaan lapsi kantaa yhtä suuren määrän virusta kuin aikuinenkin tivaten syytä koulun aloittamiseen.
      Professorit alkoivat tutkimuksen muistin varaisen referoinnin toteamalla, että satunnaisotoksena oli 60000 ihmistä ja näistä oli löytynyt 47 lasta, jotka kantoivat virusta yhtä paljon aikuinenkin, jos oli saanut tartunnan. Makkosen yritys saattaa ko. tutkimuksella Suomen päätös avata koulut epäonnistuneeksi törmäsi siis seinään.Tiivistelmästä puuttui olennainen tieto lapsen huomattavasti pienemmästä tartuttamisvaarasta, koska hän hyvin harvoin kantaa virusta. Tällöin hänellä kyllä oli sama suhteellinen määrä viirusta kuin aikeisella.
     Kautta median on tullut tavaksi haastatella yhtä tai vähän useampaa henkilöä ja vetää siitä johtopäätöksiä. Sillä tietenkin kohotetaan jutun sykettä, mutta se on tieteellisesti höpöä, vaikka jutun esittämisessä kerrottaisiin laajempi perustelu. Makkosen kohdalla mieltä jäi kalvamaan, unohtiko hän tahallaan saksalaisjutun pointin, vai oliko se pelkää lipsahdus Makkosen muutoin niin pätevässä toiminnassa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *