Siirry pääsisältöön

2430.Paljon meni, mutta paljon jäi menemättäkin, sanoi Britannia EU-erostaan

     Britannia ei tule päästämään EU:ta helpolla erosopimuksessa. Nyt juuri neuvottelut ovat umpikujassa ja uusi kierros on aloittava ennen syksyä, jotta vuoden lopussa sopimus olisi valmis. Sanomatta on selvää EU:n haluavan tasapainoisen sopimuksesta, jossa Britannia turvaa reilun kilpailun säännöt mm. kaupassa, työvoimassa, kalastuksessa ja merenkulussa.
    
Kääntöpuolena tälle on Britannian maailman kuudenneksi suurin kansantalous, vahva teollisuus ja merkittävä puolustusvoimien kapasiteetti. Merivaltiolla on kautta historian ollut omat erikoisvahvuutensa. Hadrianuksen vallin murtanut ja meriä vuosisatoja hallinnut maa ei kykene vieläkään irtoamaan suuruutensa lumoista, vaan vaatii jääräpäisesti historiansa menneillä loistoilla ylimitoitettuja vaatimuksia.
    
Niinpä Britannia ei tule luopumaan ns omistamistaan kalastusalueistaan sallimalla niillä muiden kalastamisen. Tämä on näkynyt Britannian asukkaiden kielenkäytössä koko se EU-historian ajan. Toinen yhtä selvä kohta on kilpailu työvoimasta, missä Britannia takuulla tarjoaa köyhää kättä muualta tulleelle työvoimalle.
    
Britannia ei hevillä piittaa EU:n uhkaamista sanktioista, koska se kääntää katseensa Yhdysvaltoihin eteenkin, kun nyt maiden taloudet sakkaavat. Norja on myös lähellä. Euroopan finanssikeskukseksi on jo hyvän tovin kääntynyt Frankfurtin eduksi, joten sillä rintamalla maalla ei ole enää hävittävää. Toisaalta digiaikana finanssikeskuksen fyysisellä sijainnilla ei juuri ole merkitystä.Täytyy muistaa maan olleen kolmas sen kolmion kärkipisteistä, jossa kauppa käytiin Länsi-Afrikan ja uuden mantereen välillä. Tämä kauppa voisi modernisoitua brexitin jälkeisessä kaupankäynnissä kukoistukseen.

    

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

4011. Miksi maahanmuuttaja raiskaa

Lyhyt vastaus on, että siksi kuin suomalainenkin. Mutta miksi maahanmuuttaja raiskaa kantaväestöön kuuluvaa useammin, vaatii tarkempaa selitystä?  Asiaan otti kantaa Yle Novosti-tv:ssä rikosoikeuden taannoin professori emerita Terttu Utriainen. Hänen mukaansa joka neljäs tai viides raiskaus on ulkomaalaistaustaisen tekemä. Määrä on häkellyttävän suuri yliedustus tältä tyhmältä. Ulkomaalaistaustasinen raiskaa keskimäärin kahdeksan kertaa useammin kuin suomalainen Utriainen esitti syyksi yllättävän silottelevan tekijän: tällaista sattuu, kun samaan aikaan suuri joukko jouten olevia nuoria miehiä on läjä päin kasassa. Ylen a-studiossa väestöliiton Nina Zardkarami ja kansanedustaja Nasima Razmyar selittävät eroa kulttuuritekijöillä. Esimerkiksi Irakissa mies voi lähteä seuraamaan kiinnostuksensa kohteena olevaa naista kotiovelle osoitteen selville saamiseksi. Suomessa tällainen on vainoamista, siis rikos. Samassa ohjemassa esitettiin OPTUPA:n vuoden 2020 tilasto, jossa ilmeni esimerkik...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *