Saahan se mennä tunteisiin, muttei järkeä sen pitäisi viedä. Tämä viisaus tuli mieleen katsellessa Ylen aamu TV:tä Siinä Jan Vapavuori ja Valentin Kononen ottivat mittaa olympia menestyksestä (menestymättömyydestä). Hieman ihmetytti Vapaavuoren aggressiivinen asento ja asenne, joka lähti jo hänen fyysisestä habituksestaan. Jo istuma-asennosta selkä irti selkänojasta valmiina syömään kaiken uhkaavan kertoi mitä tuleman pitää. Tämä sopii huonosti tulevan olympiakomitean johtajan ihmislähtöiseen mutta tavoitteelliseen johtamisrooliin. Sen sijaan Kononen oli rauhallinen. Jo ulkoista olemuksensa huokui levollinen mies. On vaikeaa mennä Vapaavuoren pään sisään, mutta painaako miehen mieltä mitalien puute, vai steppaako mies itseään uudelleen valinnan puolesta. Kumpikin peräänkuulutti ilon kautta menemisen puolesta. Vapaavuoren esiintyminen ei tuonut tälle katetta. Pikemminkin tuli mieleen tiukan ilmapiirin metodi. Konosen vaatiessa tuolien vaihtamista komiteassa Vapaavuori sivuttu politiikkamaisesti kysymyksen kääntäen sen tulevaan valmennustyön sisällön kehittämiseen. Kononen painotti valmentaja-urheilija parin merkitystä Vapaavuoren ollessa asiasta konemaisesti samaa mieltä. Kaiken kaikkeaan miitingistä jäi outo olo aivan kuin Vapaavuori väenväkisin jo tässä vaiheessa haluaa työntää itseään uudelle jatkokaudelle ja tähän päästäkseen käyttää kaiken retorisen taitonsa päämääränsä saavuttamiseen. Vapaavuoren esiintymisen sisältö oli OK, mutta tapa sen esittämiseksi ei lupaa kaivattua muutosta jatkokaudelle.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti