Saksan muurin rakentamisen aikana 1960 monet suomalaiset kommunistit väittivät tosissaan muurin olevan este länsiloikkareille Itä- Berliiniin. Jos siitä ryhtyi väittelemään, tämä oli loputonta väittelyä lokakuun yössä. Monien suomalaisten opiskelijaporukoiden matkakokemuksia maasta värittivät halpa ja hyvät olut sekä seksielämän runsaus.
Muurin kaaduttua 30 vuotta siten ja ensi huuman mentyä ohi entisille itäsaksalaisille valkeni nopeasti arjen armottomuus. Entisen Itä-Saksan tehtaita myytiin ulkomaille, osa räjäytettiin ja osa jäi tyhjäksi seisomaan parempia aikoja odottamaan. Pettymys saksalaiseen elämäntapaan ja sen arvoiin oli suuri.
Valta osa itäsaksalaisia joutui työttömiksi harhailijoiksi ja katkeroituina katselemaan rahattomina tavaran runsautta. Korkeakoulututkinnot eivät painaneet mitään, vaan työtön professori saattoi ajaa kadun puhdistuskonetta. Osa muurin takana olleita kohdetiin alentavasti eikä heidän osaamistaan arvostettu.
Tällaista taustaa vasten ei ole ihme, jos maa kipuilee vieläkin muurin kaatumisesta. Oikeastaan mistään ihmeestä ei voida puhua, vaan se oli looginen seuraus kahden eritason talous- ja sosiaalijärjestelmän liittämisestä yhteen rikkaamman maan ehdoilla.
Kahden Saksan yhdistäminen onnistui kuitenkin huomattavasti paremmin, kuin yhteen betonoitujen neuvostotasavaltojen uudelleen järjestely.
Kommentit
Lähetä kommentti