Siirry pääsisältöön

3906. Nuorten pääsy USA:ssa korkeakouluun

Pääsin seuraamaan läheltä yhdysvaltalaisten ponnistelua lastensa korkeakouluun pääsemiseksi. Jos kuuluu haperoksi kutistuneeseen  keskiluokkaan, kyse on enemmästä kuin elämästä tai kuolemasta. Kyse voi olla koko suvun elintason pitämisestä edes kohtuutasolla.

Kun nuori lähestyy korkeakouluikää, koko suku osallistuu koulun valintaan ja etsintään. Mennään paikan päälle katsomaan paikkaa, jossa koulun edustaja esittelee ja mainostaa oppilaitosta.Vanhemmille lasten korkeakouluun pääsyn turvaaminen on heidän elämänsä tärkein projekti sairasvakuutuksen saamisen lisäksi.
Toiset onnistuvat pääsemään stipendireittiä, mutta siihen tarvitaan usein urheilijatyyppi. Koulutuksen keskimääräinen hinta on 300000 dollaria ja silloinkin saadessaan tutkinnon tulevaisuus on epävarma. Niinpä opiskelijat ja heidän perheensä miettivät hyvin takkaan, mihin kouluun kannattaa edes pyrkiä rahoitustilanne ja tulevaisuuden näkymät huomioiden. 

Kapinahenkeä on. Ei ole harvinaista, että opiskelijat valloittavat koulun hallinnon tilat  viikoiksi vaatien luopumista bisnesmäisestä opintotoiminnasta ja korkeista lukukausimaksuista,
 Oppilaita huolestuttaa erityisesti se, ettei opintojen jälkeen löydy koulutusta vastaavaa työtä, jos edes yleensä työtä. Tilanne on sama kuin Suomessa.
 Niinpä käsitykset koulutuksen elämän uran turvaavavana ihmetekijänä on kärsinyt inflaation. Tämä puolestaan yhtenä tekijänä vauhdittaa kansakunnan jakautumista eliittiin ja köyhiin. Keskiluokkaiset nuoret ovat katoavaa voimavaraa yhdessä koko keskiluokan kanssa.
 Meillä Suomessa tilanne nyt ei ole  parempi, mikä on kuultu monen nuorten suusta. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *