3809. Ranskan reformit on kuin Poirot kähmimässä naisia

Ranska on Saksan ja Britannian apupyörä  Euroopan voimakolmiossa. Tämän näkyy selvästi Ranskan todellisen vaikuttajaroolin ohuutena EU-pöydissä.  BTK, väkimäärä ja raaka-aineet eivät kolmatta sijaa EU-maiden mahtikolmikossa selitä.  Maan strateginen sijaintikaan ei ole sen kumppaneita kummempi. Hyviä satamakaupunkeja on näillä mailla runsaasti ja merelle pääsy on vaivatonta. Rankan passiivisuus ulkopolitiikassa näkyy siinä, miten se noudattaa yleiseurooppalainen doktriinia: Mitä kauempana maa on Venäjästä, sitä paremmat suhteet sillä Venäjään on.  Suomi oli poikkeus. Nyt Suomen suhteet Venäjän ovat kääntyneet päälaelleen Natoon liittymisen myötä. 

Teollisen vallankumouksen ydin oli pitkään Englannissa, jossa mm. höyrykone pantiin todella töihin kaivoksissa hiilen saannin helpottuessa valtavasti, jolloin maan teollisuus pöhähti käyntiin. Näin jälkeen päin ajatellen Henrik VIII:n maalleen värkkäämää ja hänen naimapuuhiaan edistävä anglikaaninen kirkko sopii brittiluonteelle mainiosti. Ranskalaiset sanovat tälle Englannin kukkoilulle, että heidän vallankumouksesta 1790-luvulla lähti käytiin valistuksen aalto, jonka yhtenä helmenä on Yhdysvaltain perusalain pohjateksti. Vakuuttavampaa yksittäistä argumenttia  Ranskan hengen voiman puolesta saa etsiä. Maalaustaide on Ranskan valtti. Sitä ei horjuta Britannian yksi W. Turner. Katolilaisuus on muodostanut hyvän kumppanin ranskalaiselle vapaudelle, veljeydelle ja tasa-arvolle. Saksa on ollut Otto von Bismarck päiviltä lähtein Euroopan mahtimaa. Sen menestykseen liitetään usein sanat työteliäs, säntillinen ja kurinalainen. Hyviä ominaisuuksia luterilaisuuden rinnalla. Kun etsitään syitä Ranskan suhteelliselle heikkoudelle kolmikossa, niitä on vaikeaa löytää satojen-vuosien historiasta, vaan pitää katsoa lähihistoriaa. Kullakin maalla on monipuoluedemokratia paitsi briteillä kaksipuolue. Kullakin maalla vahva päämiesvetoinen järjestelmät: Saksalla liittokansleri, Ranskalla presidentti ja Britannialla pääministeri.

Syy Ranskan suhteelliseen heikkouteen voi löytyä viime vuosikymmenien päämiesten persoonista ja henkilökohtaisista kyvyistään vaikuttaa maittensa asioihin. Chiracilla, Sarkozylla ja Hollandella oli vahvuutensa, mutta johtaminen oli pikemminkin reagointia tapahtuneeseen kuin varautumista asioihin ja ongelmiin, etenikin kun vastassa oli voimakas ay-kenttä. Ulos päin näytti, että he vain seurasivat sivusta. Nykyinen presidentti Macron on enemmän esiintyjä ja imagovaikuttaja kuin maan johtaja. Iso-Britannilla on ollut kaksi yli muiden päiden menevää kiistatonta pääministeriä: Churchill ja Thatcher. Blair sijoittuu hyvin vertailussa. Kohl, Schröder ja Merkel olivat viimeisimmät Saksan voima liittokanslerit. Heidät kaikki tunnetaan jyräävinä politiikkoina ja Kohlia pidetään vaikutusvaltaisimpana Euroopan Unionin kehittäjänä. Saksan nykyinen liittokansleri Olaf Scholz on varovainen pragmaatikko eikä vakuuttavan johtaja.

Totuus Ranskan suhteellisesta heikkoudesta ei tietenkään ole näin yksinkertainen, että se selittyisi päämiesten henkilökohtaisilla kyvyillä. Jo se että läheisessäkin maissa kehityssyklit voivat olla vuosikymmeniäkin eri tahdeissa, vaikuttaa maiden voimasuhteiden arviointiin.