1950. Edes Gogol ei olisi pystynyt keksimään näin monipuolisen höperöjä tarinoita taloudesta

     Tästä todisteena nyt on tarunomaisesti jylläävät tarinat soten valinnan vapauden tuomasta ihanuudesta ja usko siihen, että terveydenhoidossa pelittää bisneslogiikka, vaikka tämä on todettu maailmanlaajuisesti paikkansa pitämättömäksi (Anu Partanen USA:n järjestelmästä http://www.hs.fi/kulttuuri/a1467426356329). Näiden kummallisten uskomusten kirjoittaminen olisi ollut Gogolillakin aron kokoinen haaste.
     Tarinoiden ihmeellisyyksiin kuulu myös se, että rahaa ei ole saatavilla, vaikka oma pankki EPK on lisää painamassa rahaa ja korot ovat negatiivisia. Dynaamiset vaikutukset kasaantuvat ihmeellisesti vain työvoiman tarjonnan lisäyksen ja yritysveron laskemisen mekanismeihin, ei siis kotimaisen ostovoiman kasvun mahdollisuuksiin BTK:n kasvattamisessa.
     Orpo puhuu keksiluokasta kuin se oli juuri häntä varten unohtaen oikealla siivellä odottavat vero- ja muita helpotuksia janoavat. Ei ole ensikerta, kun politiikko huomaa, että keksiluokka on suurin äänestäjäryhmä.

Nyt keskiluokka on alamaissa. Yksi osa siitä on tyytyväinen, jos saa vain rauhassa jonottaa leipäjonoissaan riittävää särvintään.  Jotkut sieltä huutelevat eliitille, että tehkää mitä haluatte, kunhan jätätte meidät rauhaan. Näin on nyt Venäjällä.

     Kun valtiovarainministeriön virkamiehet lyövät pöytään vielä kovemmat säästöluvut kuin median säestämät poliitikot, kansan on pakko uskoa, että sen tulee elää seuraava vuosikymmen niukkuudessa paita likaisena ja julkisen sektori on mätä.

     Tilanne korjaantuisi, jos valtion avuista ei leikata, vaan pidetään kansaa ostovoimaisena. Pitää investoida perusinfraan. Kotimainen kysyntä tuo kasvuvoimaa, se virkistää ympäristöään ja luo uutta vientiä. Työvoiman tarjonnan lisäämän lama-aikana kasvattaa vain kurjuutta vastoin Vartiaisen oppeja. Samaan aikaan julkista sektoria lyödään kuin vierasta sikaa, aivan kuin se osaisi mitään. Se vain kilpailuttaa ja on karsinivaan sääntelyä.