Sääntelyn ja normien purkaminen on ollut esillä hallituksen
agendalla yhtenä keinona tehostaa julkista hallintoa ja parantaa
yritystoiminnan edellytyksiä. Tätä debattia on käyty OECD-maissa vilkkaasti jo
1980-luvulla alkaen.
Esiin tuodut hallituksen linjaukset ja julkisuudessa käyty keskustelu asettavat sääntelyn käytön yhteiskunnan toimivuudessa meillä varsin maltilliseen viitekehykseen. Ei hinguta ääri liberalististen ajatuksien perään. Halutaan vain, että nykyinen mallimme säilyy, mutta tehot lisääntyvät. Hyvä näin.
Se joka käy ensimmäistä kertaa sääntelyn kimppuun, ei kuitenkaan arvaa, kuinka kivikova vastustaja on edessä. Ensin se näyttää pehmeältä villalta, johon käsi uppoaa helposti, mutta kerros kerrokselta sisältä paljastuu uusia takkuja, jotka lopulta lannistavat kerijät. Esimerkkinä tästä käy hallituksen yritys helpottaa rakentamiseen liittyvää normistoa ja lupaviidakkoa. Ei onnistunut, koska ihmisten valitusoikeutta ei niin vain voi rajoitta. Oikeusjärjestystä on kunnioitettava.
Vaikeutta lisää myös siinä, että onnistuakseen on käytävä muutaman kymmenen normin kimppuun saman aikaisesti päästäkseen yhdestä vanhasta eroon ja tilalle voi tulla kolme uutta.
Kolmanneksi normien läpikäynti vaatii noin 500 henkilötyövuotta. Kova satsaus, jonka järkevyys pitää tarkoin punnita.
Sen jälkeenkin on epäselvää missä määrin kansakunnan kokonaistuotanto lisääntyy. Vaarana on, että siirretään kustannuksia ja etuja toisilta ryhmiltä toisille kokonaistuotannon kasvamatta. Siis pelkää uustulonjakoa. Hallituksen tavoite, että säännöstelyn väljentämisellä kunnat säästäisivät 600 miljoona euroa, on vailla pohjaa. Jos näin olisi, tämä säästö olisi tehty jo ajat sitten.
Ajatusta ei kuitenkaan pidä hylätä, sillä onnistuessaan hyödyt ovat suuret. Mennään eteen päin vaikka kitkutellen.
Esiin tuodut hallituksen linjaukset ja julkisuudessa käyty keskustelu asettavat sääntelyn käytön yhteiskunnan toimivuudessa meillä varsin maltilliseen viitekehykseen. Ei hinguta ääri liberalististen ajatuksien perään. Halutaan vain, että nykyinen mallimme säilyy, mutta tehot lisääntyvät. Hyvä näin.
Se joka käy ensimmäistä kertaa sääntelyn kimppuun, ei kuitenkaan arvaa, kuinka kivikova vastustaja on edessä. Ensin se näyttää pehmeältä villalta, johon käsi uppoaa helposti, mutta kerros kerrokselta sisältä paljastuu uusia takkuja, jotka lopulta lannistavat kerijät. Esimerkkinä tästä käy hallituksen yritys helpottaa rakentamiseen liittyvää normistoa ja lupaviidakkoa. Ei onnistunut, koska ihmisten valitusoikeutta ei niin vain voi rajoitta. Oikeusjärjestystä on kunnioitettava.
Vaikeutta lisää myös siinä, että onnistuakseen on käytävä muutaman kymmenen normin kimppuun saman aikaisesti päästäkseen yhdestä vanhasta eroon ja tilalle voi tulla kolme uutta.
Kolmanneksi normien läpikäynti vaatii noin 500 henkilötyövuotta. Kova satsaus, jonka järkevyys pitää tarkoin punnita.
Sen jälkeenkin on epäselvää missä määrin kansakunnan kokonaistuotanto lisääntyy. Vaarana on, että siirretään kustannuksia ja etuja toisilta ryhmiltä toisille kokonaistuotannon kasvamatta. Siis pelkää uustulonjakoa. Hallituksen tavoite, että säännöstelyn väljentämisellä kunnat säästäisivät 600 miljoona euroa, on vailla pohjaa. Jos näin olisi, tämä säästö olisi tehty jo ajat sitten.
Ajatusta ei kuitenkaan pidä hylätä, sillä onnistuessaan hyödyt ovat suuret. Mennään eteen päin vaikka kitkutellen.
Kommentit
Lähetä kommentti