Helsingin poliisilaitoksen seitsemää huumepoliisia epäiltiin sisäministeriön poliisiosaston esiselvityksen perusteella rikoksista, ja ministeriö joutuu vielä jatkossa selvittämään tapauksen jälkipyykkiä olkoon oikeuden ratkaisu mikä tahansa. Meneillään jupakka osoitti, kuinka ministeriö joutuu puuttumaan operatiiviseen kahakkaan, mikä kuuluisi alemmalle tasolle, jos sellainen vain olisi olemassa.
Poliisihallituksen perustamista on suunniteltu säännöllisin välein yli 40 vuoden ajan vaihtelevin perustein. Yhtenä julkislausumattomana syynä olla perustamatta poliisihallitusta on ollut pelko, että poliittinen johto menettäisi otteensa poliisivoimien käyttöön kriisitilanteessa.
Tällaista vaaraa ei ole koskaan ollut, sillä Suomi on aina ollut ministeriövaltaisesti hallittu maa, eikä muutakaan pätevää syytä ole ollut jättää poliisihallitus perustamatta.
Päinvastoin nyt olisi aikaa päästä eroon tilanteesta, jossa sama poliisin ylin virkamiesjohtoa valmistelee poliisia ja poliisivaltuuksia koskevat lait ja panee ne täytäntöön sekä valvoo täytäntöönpanoa.
Ahon hallituksen 1990-luvun alussa käynnistämä keskusvirastojen lakkautuminen on muuttanut monessa muussakin ministeriössä tilannetta suuntaan, jossa sama viranomainen valmistelle ja panee täytäntöön toimialaansa koskevat lait. Tämä ei kaikilta osin ole hyvän hallintotavan mukaista, sillä lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta täytyisi pitää mahdollisimman selvästi erillään toisistaan.
Samalla kun keskusvirastoja on lakkautettu, niiden tehtäviä on siirretty ministeriöihin. Seurauksena on ollut ministeriöiden kokojen kasvaminen ja täyttyminen suoritusportaan tehtävillä, jotka niihin ei kuulu. Ministeriöiden rooli lakien valmistelijana ja hallinnonalansa strategisena johtajana onkin saanut riipakseen kaikenlaista hallinnollista sälää. Tämä väkisinkin vie johdon huomiota ja aikaa, sillä ministeriöiden sisäiseen toimintalogoiikan kuuluu, että ongelmien ratkaiseminen pyritään viemään tavalla tai toisella niin lähelle organisaation huippua kuin mahdollista. Tämä koskee etenkin henkilöstöhallinnon kiistoja.
Ontuen etenevä keskushallinnon uudistustaminen onkin synnyttänyt omituisen tilanteen: ministeriöiden koot suurenevat (jättisuuri työ- ja elinkeinoministeriö) ja ministeriöiden alaisuudessa toimii lukuisia hyvin erilaisia monialavirastoja kuten opetushallitus, stakes ja Finavia (liikelaitos).
Keskushallinnon rakenteellisia ongelmia ei voida ratkaista tällaisella sekalinjalla ja siirtämällä keskushallinnon tehtäviä aluehallintoon, kuten hallituspiireissä kaavaillaan. Olisi aika luoda selkeä visio miten edetään.
Yksi tapa edetä asiassa on jatkaa jatkaa sitä uutta keskusvirastojärjestelmän luomista, joka alkoi vuonna 2000 vankeinhoito-osaston muuttamisella rikosseuraamusvirastoksi. Seuraavina listalla voisivat olla muiden muassa poliisiviraston ja tuomistuinviraston perustaminen.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti