Kansa on heittänyt noppansa - ei siis antanut sanaansa - juuri pidetyissä eduskuntavaaleissa. Vaalien arpajaisluonne johtuu siitä, että puolueiden mainoslauseet eivät sisällöltään poikkea toistaan, ainoastaan retoriikaltaan.
Vaaleista puuttuivat ja puuttuvat suuret teemat (terveydenhoidon kokonaisvaltainen yksityistäminen, energialaitosten hankkiminen valtiolle, jne), joiden puolesta tai vastaan on "pakko" äänestää. Suurelle osaa äänestäjiä sattuma tai vaalikopissa mieleen tuleva oikku ratkaisikin, mille puolueelle ääni meni. Ei tällaista ailahtelua voida millään mielipidemittauksilla ennustaa. Ainut mikä on ennustettavissa, on vaalimatematiikan armottomuus ja sen lähes pöyristyttävät tulokset: lähes 8000 äänellä ei päässyt senaattoriksi ja noin 20000 äänellä kokoomus sai viisi paikkaa enemmän kuin demarit.
Suuret teemat syntyvät vain, jos edellinen hallitus on vienyt läpi merkittäviä yleiskunnallisia hankkeita. Tällaiset uudistukset heräävät lähes aina puolessa kansaa intohimoista vastustamista. Vääryydet onkin korjattava seuraavissa vaaleissa. Ainoan poikkeuksen suurissa teemoissa teki vihreät perustoimeentulopalkallaan, minkä hintana niiden on todennäköisesti jääminen oppositioon. Tämä taas sen takia, että hallituksen muodostajalla on varaa valita vihreiden tilalle muu puolue, kristillisdemokraatit. Puolueita riittää.
Onkin päivänselvää, että puoluekenttä sirpaloitumisineen kaipaa vielä suurempaa remonttia kuin kuntakenttä, mutta tekijät puutuvat, koska nykyiset puolueorganisaatiot, -johtajat ja -työntekijät menettäisivät asemansa ja rahoitus menisi uusjakoon.
Suomen kansan onkin turha odottaa puoluekentän tiivistymistä 2-3 toistaan selvästi ohjelmillaan erottuviksi puolueiksi ja tätä kautta kunnon vaaleja, vaan sen on tyytyminen joka neljäs vuosi arpomaan vaalikopissa edustajansa parlamenttiin. Koska kansaedustajat ovat kokonaisia (ei murto-osia) ihmisiä, mikään matemaattinen malli ei voi jakaa oikeudenmukaisesti edustajia lukuisten puolueiden kesken. Samalla äänestysprosentti tulee laskeman jatkuvasti, koska tulos on osin sattumanvarainen, äänestäjillä, eikä kellään muullakaan, ole käsitystä, mitä edellinen hallitus on saanut aikaan ja mitä eroa eri puolueiden vaalilupauksilla on.
Jakovara on humpuukia personal.inet.fi/koti/pekka.huttunen
21.3.2007
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti