Julkishallinnon tuottavuuden kohottamisvimmaa on monelta taholta haukuttu ja pidetty epäviisaana. Kritiikissä täytyy kuitenkin muistaa muutama rationalisointihistorian tosiasia: VR:llä ja MH:lla oli vielä 70-luvulla yli molemmilla 30 000 työntekijää ja TVH:lla yli 20 000, jne.
Vaikka hyvin tiedetään tuottavuuden olevan toissijainen ja vaikuttavuuden ensisijainen julkishallinnon tavoite, tuottavuusmandra on jäänyt päälle päättäjille ja kehittäjille. Julkisessa mielipiteessä ja mediassa tuottavuudesta on tullut melkein kirosana.
Tilanteen konkretisoimiseksi tuottavuutta ja vaikuttavuutta kannattaa tarkastella yksittäisen viraston tai laitoksen kannalta - vaikkapa koulun.
Ensiksi koulu toimii tiettyjen ja annettujen reunaehtojen rajoissa ja varassa. Reunaehtoja ovat mm. oppilas- ja opettajarakenne, tilat, välineet, keskushallinnon ja opetushallituksen ohjeet, asetukset ja lait. Näiden merkitys opetuksen vaikuttavuuteen - yhteiskunnalliseen tulokseen - saattaa olla huomattavasti suurempi kuin koulun omalla toiminnalla.
Toiseksi koulun (sen itsensä vaikutettavissa oleviin) tuottavuusluvuilla ei ole suurta käyttöarvoa koulun johtamisessa, koska opetustoiminta maksaa suurinpiirtein paljon kuin reunaehdot määräävät.
Kolmanneksi koulu on liian pieni yksikkö selvittämään opetuksena vaikuttavuutta itse.
Se, miksi tuottavuudesta puhutaan kovaan ääneen johtuukin hyvin pitkälle siitä, että tuottavuus on käyttökelpoinen toimeenpanoyksiköissä (osassa), ja toimeenpanoyksiöiden vaikuttavuutta ei voida eikä ole järkevää selvittää, puhumattakaan mitata, niiden pienuudesta johtuen.
Jotta vaikuttavuudesta saataisiin vakavasti otettava julkishallinnon tuloksellisuusmittari, organisaatioiden ylimmän johdon tulisi selkeästi tiedostaa vaikuttavuuden kuuluvan heidän vastuulleen. Tämä edellyttää tutkimuksen ja evaluoinnin nykyistä huomattavasti laajempaa käyttöä vaikutusten selvittämisessä. Työ on erittäin vaikea, koska tänään tehtävien toimenpiteiden vaikutukset ilmenevät vasta vuosien päästä ja väliin tulevia satunnaismuuttujia saattaa olla niin paljon, että on lähes mahdotonta erottaa tiettyjen toimenpiteiden vaikutus muista tekijöistä.
Tutkimuksen nykyistä huomattavasti laajempi käyttö vaikutuksien selvittämisessä olisi tulosohjauksen todellinen toinen aalto. Jos näin ei tapahdu julkishallinnon tehostamiskeskustelu jatkuu resurssien leikkauksissa ja toimintojen supistuksissa.
7.11.2013
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti