90-lvun alun lama ja sitä edeltänyt pankkikriisi ovat luoneet ja luovat yhä synkän varjon monen suomalaisen elämään. Tämän voi huomata, jos on käynyt tarpeeksi usein ja pitkään katsomassa terveyskeskuksien, keskussairaaloiden tai vanhainkotien arkimenoa. Potilas ei saa kunnon hoitoa keskussairaaloissa, vaan muutaman tunnin jälkeen hänet lähetetään kotiin vaivoineen kerjäämään terveyskeskuslääkäriltä uutta lähetettä. Sitä ei saa tai jos saa, se on rajattu taas niin kapeaksi, että muutaman tunnin tutkimus keskussairaalassa riittää jäälleen toteamaan, ettei epäiltyä tautia ole. Vasta kun oireet ovat kuolettavia, pääsee sisään. Vanhus ei saa laitospaikkaa kuin hyvällä onnella tai sukulaistensa ankaralla painostuksella. Omaishoitajat ja vammaiset ovat samassa pinteessä. Esimerkkejä riittää.
Yksittäiset havainnot ja kokemukset keskiluokan ja vähävaraisten kurjistumisesta voidaan torjua vailla pohjaa olevina yleistyksinä. Tilastokeskuksessa työskentelevä hallintotieteiden tohtori Jukka Hoffre’n esitti kuitenkin 9.1.2009 Talouselämän numerossa yksi vakuuttavia perusteluja sille, että on olemassa räikeä ristiriita bruttokansantuotteen ja hyvinvoinnin kehityksen välillä 90-luvun laman jälkeen. BKT on kasvanut 1993-2005 noin 50 prosenttia ja vuoden 2005 hyvinvointi-indikaattori (Gpi) on laskenut vuoden 1972 tasolle.
Kehitystä ei yksin selitä valtion menojen lakkaukset ja taitetun eläkeindeksi käyttöön otto 1990-luvulla. Kurjistumisen yksi syy on se, että leikkaukset ovat jatkuneet 2000-luvulla, mikä on ollut tietoinen valinta sen puolesta, että valtion velkaa on voitu lyhentää, vaikka BTK:n kasvu olisi tarjonnut mahdollisuuden hyvinvointipalvelujen palauttamisen lamaa edeltävälle tasolle.
90-luvun lamassa tapahtui myös varallisuuden uusjakoa ennestään hyvin ansaitsevien eduksi. Tuloerot kasvoivat. Tämä kuuluu jokaisen syvän laman luonteeseen. Myös työttömyys kasvoi rajusti. Lamassa tapahtui muutakin. Lama-aikana toteutettiin kiivaimmillaan hallinnon hajauttamista. Tämä tarkoitti keskusvirastojen lakkauttamista, kehysohjausta, ulkoistamista, kilpailuttamista ja yhtiöittämistä sekä kuntiin kohdistuvan valtion ohjauksen löysentämistä. Syvässä lamassa tämä kaikki soti hyvän konsernijohtamisen periaatteita vastaan, sillä kriisi vaatii keskitettyä johtamista.
Jälkeenpäin tuntuu epäviisaalta, että tuolloin löysättiin ohjaksia, kun kriisi oli käsillä. Uudistukset oli kuitenkin aloitettu 80-luvun kasvun vuosina ja siinä tilanteessa kun BTK kasvoi ja hallinto oli säilynyt muuttumattomana vuosikymmeniä, ne tuntuivat mitä järkevimmiltä. Mutta kun lama iski täydellä voimalla 90-luvun puolivälissä, olisi uudistuksissa pitänyt löydä jarrut päälle ja keskittyä yksinkertaisiin ja nopeisiin toimenpiteisiin palvelujen turvaamiskesi. Kun näin ei tehty, kuntien tapa ja menetelmät tuottaa peruspalveluja karkasivat lähes hallitsemattomaan tilaan, palvelutasoerot kasvoivat ja palvelujen laatu huononi. Seurauksena on, että keskussairaalaan ei pääse enää sisään seisovin jaloin.
Nyt pitäisi lopettaa kuntasektorin rakenneuudistus, kuten ministeri Risikko on 19.1.2009 esittänyt, virastojen siirtely aluille ja valtion aluehallinnon uudistaminen. Valtion tuottavuusohjelma on supistettava laman ajaksi järkeviin mittoihin. Nämä vain turhaan syövät voimavaroja ja huonotavat työilmapiiriä. On luotava yksinkertainen yhteinen perusmalli, jolla kunnat tuottavat terveydenhoidon ja sosiaalitoimen peruspalvelut ja järjestelmä, joka avulla pystytään seuraamaan, mikä on kunkin kunnan taloudellinen tila ja palvelutaso. Nyt tällaisia tietoja ei ole missään.
Jos peruspalvelujen tuottamiseen ei nyt satsata järkevin keinoin vaan rakenteisiin, keskiluokka ja vähävaraiset kurjistuvat entisestään tulevassa lamassa. Kurjistumien tulee kohdistumaan erityisesti sairaisiin ja ikääntyviin, joita jo edellinen lama kuritti ja joiden taakka on muutoinkin raskas.
Lisää aiheesta http://personal.inet.fi/koti/pekka.huttunen/ViikonHuttuset no 112 Vihjeitä demareille
19.1.2009
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti