Ministeriöiden muutamat tietohallintojohtajat ovat epäilleett valtion it-keskuksen vääristävän kilpailua, lisäävän byrokratiaa, yksikön koon olevan liian suuri ja ettei ammattitaitoista henkilökuntaa saada.
Valtion hallintoon pätevät samat konserniohjauksen ja -johtamisen periaatteet kuin yksityiseen sektoriin. Sen erityispiirre kuitenkin on ministeriöiden suuri itsenäisyys ja toimivalta hallinnonalansa asioissa. Niiden itsenäisyys on niin suuri, ettei ole olemassa eduskunnan istuntoa (yhtiökokousta), jossa voitaisiin kumota ministeriön päätös sen toimivaltaan kuuluvassa asiassa.
Tästä seuraa, että ministeriöt ovat hyvin itsenäisiä myös it-asioissaan. Tilanne oli toinen vielä 1980-luvun lopulla, jolloin it-asioista käytännössä päätti valtiovarainministeriön järjestelyosaston atk-toimisto ja toimeenpanijana oli valtion tietokonekeskus.
Valtion konsernitasolle onkin viimevuosiin saakka jääneet ne it-strategiat, joita hallinnonalojen it-strategiat eivät kata. Konsernijohdon kannalta tämä on liian passiivinen ohjausmalli.
Valtion konsernijohdon tulee suunnitella ennen kaikkea valtion hallinnon tuottavuutta parantavia it-strategoita, jotka edellyttävät hallinnonalojen yli menevää kokonaistarkastelua ja -hallintaa. Tällaisia strategioita ovat sähköiseen asiointiin, it-yhteentoimivuuteen, yhteisiin tietojärjestelmiin, it-infrastruktuuriin ja tietoturvallisuuteen liittyvät strategiat (www.vm.fi). On myös perusteluta olettaa, että näihin strategioihin liittyvät it-tehtävät ovat pysyviä ja ne vaativat laajaa asiantuntemusta ja ulkopuolisten konsulttien käyttöä.
Silloin kun it-tehtävät liittyvät mainittuihin strategioihin ja niiden edellyttämiin toimepiteisiin, kilpailun vääristyminen ei voi olla este it-keskuksen palvelujen käyttämiselle, kunhan tiedostetan se, ettei kaikkea voi itse osata ja tehdä, vaan on hyödynnettävä ulkopuolisia konsultteja. It-keskuksen on palveltava konsernijohtoa.
Muiden ministeriöiden epäilevä suhtautuminen it-keskukseen on ymmärrettävää, sillä it-keskus astuu osin niiden reviireille. Tässä yhteydessä pitää kysyä, kuinka järkevää on, että kukin ministeriö toteuttaisi itsenäisesti omia e-asiointi-, yhteentoimivuus-, tietojärjestelmä-, infrastruktuuri- ja tietoturvallisuusstrategioitaan ja loisi omat taloushallinnon järjestelmänsä.
Moneen kertaan on nähty, että pelkästään ministeriöiden yhteiset johto- ja työryhmät eivät pysty turvamaan tarvittavaa koordinaatiota ja yhteentoimivuutta. Nyt pitää katsoa kuuta eikä sormea.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti