158. Arvojen ja teknologian symbioosi
Kristinuskon arvomaailma ja tekniikan kehitys ovat epäsymmetrinen, mutta luonnottoman väkivahva parivaljakko, joka on muuttanut, hyvässä ja pahassa, maailmaa astroidikatasrofien jälkeen.
Tunnettua on, että Idän keksinnöllisyys pysähtyi suurten uskontojen, kuten buddhalaisuuden, islamin ja kungfutselaisuuden, pyhiin kirjoituksiin ja niiden päähän pänttäämiseen. Sen sijaan satoihin eri haarakkeisin jakautuvan ja edelleen muovautuvan kristinuskon oli sallittava, ja jopa siunattava, (sota)tekniikan uusimpien innovaatioiden käyttö.
Vaikka kristinuskon ja tekniikan historiat ovat myös verisiä, ne ovat kuitenkin aina muodostaneet kulloisten valtiovaltojen kanssa enemmän tai vähemmän epäpyhiä kolminaisuuksia, jotka ovat ennenäkemättömällä tavalla, rymistellen sinne tänne, aikaan saaneet muutoksia, joista osa on ollut jopa kehitystä. Niiden rinnalla, aikalaistemme silmien edessä tapahtuva, globalisaatio on pikku juttu. Sehän alkoi jo silloin, kun tekniikka mahdollisti ihmisten mutkattoman liikkumisen niin pitkälle, että paikalliset kirkon tornit katosivat horisonttiin. Matka jatkuu.
Nyt ajankohtaiseksi pulpahtaneessa Suomen sosiaaliturvan uudistusvaatimusten takana näkyy vahvasti alttarin ja suunnittelupöydän jalan jäljet. Kristillinen arvot sanovat meille, että rikkaiden on autettava vähävaraisia ja ahneus on kuolemansynti. Tekniikka vastaa tähän, että itsehän grillille menitte, kun aloitte, tavalliset ihmiset, ostaa minun kehittymisen ansiosta lisääntyneellä varallisuudella pörssiosakkeita ja vaatia niille arvonnousuja ja tuottoja sekä irtisanomisia.
Sosiaalituvan uudistamisessa onkin jäänyt vähemmälle huomiolle se, että ennen nykyisenkaltaista globalisaatiota ja tietotekniikan kehitystä yrityksillä, ja ennen kaikkea julkisella sektorilla, oli sekä varaa että pakko pitää palkkalistoilla pysyvästi runsaasti työvoimaa. Nyt nämä elinturvareservit ovat loppuun käytetyt ja niiden sijalle ovat tulleet paljon puhutut ihmisiä kurjistavat työttömyys ja pätkätyö sekä syrjäytyminen.
2.4.2013
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti