Yleinen etu on joskus ankara viikate yksityistä kansalaista kohtaan. Tämän ovat saaneet kokea mm. ne henkilöt, jotka joutuivat luovuttamaan jokirantojaan yksityisille voimalaitosyhtiöille. Katselmuskokouksissa tavallisen pienviljelijän oli mahdotonta ottaa kantaa insinöörien kirjoituspöydillään laatimiin säännöstelylaskelmiin, jotka vilisivät virtaamia ja keskimääräisiä alimpia vedenkorkeuksia. Lopputuloksena oli, että maa oli luovutettava käypään hintaan, joka määriteltiin joutomaan hintana. Julkinen sana oli vaiti.
Nyt vesivoimayhtiöt ovat pörssissä ja rantojen asukkaat seisoskelevat pää kallellaan säännöstelyjen pilaamilla rannoillaan. Sama pakkoluovutuksen kokivat tuhannet suomenkieliset viljelijät asuttaessaan sodanjalkoihin joutuneita karjaalaisia.
Nyt sipoolaiset käyvät taistelua, josta on vaikeaa sanoa, mitä siinä on menetyksen uhan alaisena. Maata ja omaisuutta siinä ei ainakaan asukkaat menetä. Jotta sipoolaisten taitelussa olisi uskottavuutta, heidän on pystyttävä kertomaan, mitä muuta he menettävät kuin kunnallislaissa tarkoitetun Helsingin puoleisen kuntarajan nykysen paikan, jota siirretään muutama sata hehtaaria sipoolaisten puolelle.
Asian saamasta julkisuudesta voi kuitenkin päätellä, että hyvätuloiset asukkaat kadottavat omaisuuksia. Todellisuudessa hyvätuloiset käyvät nimby-sotaa sen puolesta, ettei Itä-keskuksen olemattomat slummit siirry heidän rajojen sisään. Tämä ajattelu oli Sipoossa vielä 1980-luvulla niin voimakas, ettei kunta edes viitsinyt vastata vantaalaisen anomukseen saada muuttaa Söderkullan asuntoalueelle. Ehkä vastaus tulee vielä.
On kiistatonta, että Sipoon kysymystä pienemmän kokonaisuuden edun nimissä on tehty pakkoluovutuksia. Pääkaupunkiseudulle on turvattava sen kehitysedellytyksiä. Nyt on Sipoon vuoro.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti