Jos kunnat olisivat ainutlaatuisia asiakkailtaan ja palvelujen tuotantotavoiltaan ja - konsepteiltaan, olisi jotenkin ymmärrettävää, että niiden ict-ratkaisut myötäilisivät tätä moninaisuutta. Mutta kun kunnat eivät sitä ole. Onkin käsittämätöntä, ettei kuntia saada riittävästi kuriin ict-yhtenäistämisessä. Tämä sitä suuremmalla syyllä, koska ict-yhtenäisyys ei syö kuntien itsemääräämisoikeutta, josta on jo vähitellen tullut tabu, joka ei palvele ketään ja syö itse itseään.
Yhteiset ict-standardit valtio- ja kuntasektorin välillä ovat välttämättömiä, mutta niiden ylläpitoon ja kehittämiseen liittyy myös hallintotekninen ongelma: mikä taho ne laatii ja missä määräyksissä ne julkaistaan. Standardien takana täytyy olla laaja alan seurantaa ja luja kehitystyö. Neuvottukunta on tähän liian löysä ja toimivallaton ja laki ja asetustaso standardeissa on liian jäykkä.
Valtion on nyt, äärimmäisyyksiin menneen ict-toimintojen hajautusten jälkeen, kokoamassa ict-lankojaan konserniohjauksen sateenvarjon alle. Kun hallitus keväällä vaihtuu, seuraa koko halinnossa suunnantarkistusmahdollisuus uusine ministereineen ja valtiosihteereineen.
Onkin muutoksen aika. Julkisen sektorin ict:sta, vuosi kymmenten odotusten jälkeen, on juuri tulossa tuottavuushyötyjä, jotka vapauttavat työvoimaa avaimelle sektorille. Tämän mahdollisuuden täysmittainen hyödyntäminen edellyttää samankaltaista ratkaisua kuin valtioyhtiöissä: strateginen ohjaus on keskitettävä samaan ministeriöön. Eli julkisen sektorin strategiset it-asiat vaativat oman strategiayksikkönsä.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti