Suomessa tehdään jatkuvasti ratkaisuja, jotka 90 prosentille kansalaista ovat sen etujen vastaisia, mutta jotka ovat eduskunnan ja hallituksen päätöksien enemmän tai vähemmän välittömiä seurauksia.
Muutama esimerkki. Vuosikymmeniä sitten metsänmyynti järjestettiin lailla niin, että käytännössä avohakkuu on ainoa vaihtoehto puun myynnissä. Näin turvattiin metsän tehokas hakkuu ja tehtaiden sellupuun tarve sekä estettiin alamittaisten tukkipuualkujen kasvaminen täyteen mittaansa metsänomistajien tappioksi. Runsas vuosikymmen sitten autokatsastus yksityistettiin ja pääomatulovero pudotettiin 25 prosenttiin. Vuosikymmen sitten Fortum vietiin pörssiin. Muutama kuukausi sitten säädettiin lex Nokia. Pari viikkoa sitten aikoinaan valtion kokonaan omistama Sponda Oyj junaili pankkikriisin kautta valtion syliin joutuneiden kiinteistöjen myymisen osittain pilkkahintaan yksityisille. Virastoja yhtiöitetään ja kuntasektoria yksityistetään paraikaan sellaisella vauhdilla, että asiat karkaavat käsistä. Tämä saattaa olla kohtalokasta, koska kerran yhtiöitettyä virastoa ei voi muuttaa enää virastoksi. Vanhushoito on kohta ulkomaisten pääomasijoittajien käsissä vailla laadun tarkkailua ja valvontaa, ja vanhukset eivät aina tiedä missä laitoksessa milloinkin ovat. Uusimmat kaavailut ovat idioottivarmaa voittoa tahkoavan Fingridin säilyttäminen yksityisomistuksessa, sallia ulkomaisten sijoittajien sijoittaa Suomeen nimettömästi ja verottomasti sekä työsuhteisten luovien alojen työntekijöidentyöntekijöiden tekijänoikeuksien siirtäminen työnantajayrityksille.
Hyvällä tahdollakaan ei löydä tapahtumaan pannuille ilmiöille muuta yhteistä tekijää kuin pääomapiirin etujen ajaminen. Siinä ei ole mitään moitittavaa. Päinvastoin nämä piirit ovat luoneet ja tulevat luomaan Suomelle merkittävää hyvinvointia. Kummallisuus on siinä, että nämä piirit saavat tahtonsa läpi eduskunnassa ja hallituksessa, vaikka niillä ei ole puoluetta, ei ainakaan ennen vaaleja, ja työväki ei saa saman mittaluokan osuutta bruttokansatuotteen kasvusta, vaikka sillä on kaikki puolueet takaan, ainakin ennen vaaleja.
Monessa maassa media tuo esille puolueettoman vallan käytön tarkoitusperiä ja niiden epäkohtia. Voidaankin syyllä kysyä, koska vasemmisto ei näytä tähän pystyvän, missä Suomessa piilee se journalismi, joka toisi esiin pääomapiirien etuja edistäviä tai jarruttavia kehityskulkuja samaan tapaan kuin esimerkiksi sosiaaliturvan kehittymisestä julkisuudessa on useaan kertaan esitetty. Kun lähdesuojaa ollaan juuri heikentämässä, se suitsee entisestään median suita.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti