Kun hallitus miettii kestävyysvajeen täyttämistä, sen kannattaa olla realisti.
Vajeen kuromisessa ei pidä luottaa tippakaan valtion tuottavuusohjelman eikä kuntasektorin remontin säästöihin. Ne ovat aivan liian hitaita ja monen mutkan takana olevia toimenpiteitä. Bengt Homlströmin esitys tehojen ottamisen johtamisen kehittämisellä on oikea, mutta lähes utopistinen tässä yhteydessä.
Jos vuonna 2005 käynnistetty kuntauudistus olisi toteutettu jämäkästi, Suomessa ei olisi nyt noin 200:aa yhteen sopimatonta kuunnaalista tietojärjestelmää ja tapaa kilpailuttaa, ulkoistaa ja yhtiöittää eikä kaiken näköistä sälää, joka pilkkoo, jakaa, rajaa, eriarvoistaa ja byrokratisoi maata.. Jopa tiedon luotettavuus kärsii noin 340 kunnan antaessa kukin omalla tavallaan ja tahdissaan tiedot tilastokeskukseen. Sama sälä koskee keskeisiä ministeriöitä. Sekaannus ja kustannusvuodot jatkuvat. Puolustusvoimain saneerauksella olisi voitu säästää, jos se olisi aloitettu viisi vuotta sitten, ei tähän hätään. Tuottavuussäästöt ovat kuitenkin sikäli merkittäviä, että kerran säästetty toistuu joka vuosi.
Hallituksen ainoaksi nopeiksi keinoksi jäävät veroratkaisut ja tulonsiirtojen leikkaukset kunnille, kotitalouksille ja yritystoiminnalle. Näissä poliittinen liikkumatila on kuitenkin marginaalinen vajeeseen verrattuna.
Siispä vajeen täyttäminen ainoaksi keinoksi jää sen kurominen umpeen BKT:n kasvuna avulla. Se on kuitenkin arpapeliä, kun eletään globaaleilla markkinoilla, mihin hallituksella ei ole juuri nokan koputtamista. Hallitus ei voi muuta kuin odottaa, sillä politiikan logiikka sanoo, että ennen vaaleja ei puhuta tuhmia äänestäjille. Peukut vain pystyyn viiden prosentin BKT:n kasvun puolesta!
17.12.2010
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti