Kuten Anu Karttunen toteaa, kyse on paljon suuremmasta asiasta, kuin Vanhasen ohjeesta pidättäytyä vastaamasta Gallup kyselyihin. Vanhasen vaikenemislinja on suoraa jatko hänen johtamistavalleen: reagoidaan, kun tarvitaan, ja hiljaisuudessa hyvää tulee.
Hyvääkin tällaisessa linjassa on, mutta huonoa vielä enemmän. Pari esimerkkiä: Suomi ei ole ollut aloitteellinen EU-kehittäjä, vaan lähinnä sivusta seuraaja, eikä Venäjän kaupan ja liikenteen esteiden poistamisessa ole edetty riittävästi.
Suurin ongelma kuitenkin piilee siinä, että ministeri ei ole minkä tahansa organisaation johtotroikan jäsen, vaan maan hallituksen, jonka tehtävänä on luoda hyvinvointia ja turvallisuutta kansalle, ja joka viime kädessä on vastuussa tekemistään äänestäjille. Tässä työssä hallitusta suitsivat muodollisuudet ja protokollat sekä hallitusohjelma, mutta sitä enemmän löytyy hyviä vaihtoehtoja päätöksentekoon, mitä dynaamisempi hallitus on.
Monipuoluehallitukset - lukuisten puolueiden "itsenäiset" ministerit - ovat aina myötävaikuttaneet ministeriöiden haitalliseen sektoroitumiseen ja reviiriajatteluun. Kun tähän lisätään puuttumattomuus toisten asioihin, ministeriöiden hallinnonalojen keskinäinen yksinäisyys vain kasvaa - rajat jyrkkenevät.
Aktiivisuudesta ja tiedottamisesta hallitus voisi ottaa oppia Ahtisaaren Kosovo-projektista
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti